Image
169--waldo--Tiia_Peura--main.JPG

Bullterrieri

Käyttötarkoitus

Bullterrieri on seurakoira, jonka kanssa voi kokeilla harrastaa melkein mitä vain, mutta täytyy muistaa että se ei kuitenkaan ole palveluskoirarotu.

Luonne ja käyttäytyminen

Bullterrieri on voimakasrakenteinen, lihaksikas, tasapainoinen ja aktiivinen. Erikoispiirteenä rodulla on kuonon kärkeä kohti kaartuva (downfaced), munanmuotoinen pää. Luonteeltaan bullterrieri on rohkea, temperamenttinen ja hyväntuulinen.

Bullterrieri on erittäin itsepäinen ja vahvasti tunteva ja tarvitsee tämän vuoksi tiukan ja johdonmukaisen kasvatuksen. Bullterrieri voi olla haastava kouluttaa, mutta se on kuitenkin erittäin ihmisrakas, kiltti ja kuriin mukautuvainen. Bullterrieri tarvitsee ympäristön, missä se saa tasapainoisesti kuria ja rakkautta. Rotu on ihastuttava, niin lasten, kuin aikuistenkin kanssa, mutta sen ollessa muiden eläinten kanssa tulisi omistajan noudattaa varovaisuutta. Toisiin koiriin se suhtautuu yleensä ystävällisesti, kunhan se ei tunne olevansa uhattuna. Kun bullterrieri suuttuu, on leikkisän hulluttelijan tilalla hetkessä täynnä tulta ja tappuraa oleva, itseään peräänantamattomasti puolustava taistelija. Tästä syystä bullterrieri pitää pennusta pitäen kasvattaa siten, että se elää sovussa kaikkien ympäristössään olevien kanssa.

Yleisimmät asiat terveydestä

Yleisimmät sairaudet bullterrierillä ovat sydän- ja munuaisvaivat, iho-ongelmat, kuurous ja patellaluksaatio. Pentu kannattaa ostaa kasvattajalta, jossa molemmat pentueen vanhemmista on testattu Suomen Bullterrieriyhdistyksen suosittelemien terveystestien mukaan.

Turkinhoito

Bullterrierin turkki on lyhyt ja erittäin helppohoitoinen, eikä sitä tarvitse erityisesti hoitaa. Lyhyen, alusvillattoman turkin vuoksi koiraa voi joutua pukemaan talvella.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Bullterrieri sopii lemmikiksi määrätietoiselle ja päättäväiselle ihmiselle, joka haluaa haastavan mutta erittäin ihmisrakkaan ja omalaatuisen koiran kumppanikseen. Bullterrieri tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja tapakasvatusta tullakseen yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi. Bullterrieri on varsinkin nuorena aktiivinen ja energinen ja vaatii omistajaltaan aikaa ja sitoutumista koiran aktivoimiseksi, jotta epätoivotulta käyttäytymiseltä vältytään.

Teksti: Suomen Bullterrieriyhdistys ry.

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus