Image
190--glenni2.jpg

Glen of imaalinterrieri

1 pentu

Käyttötarkoitus

Glen of Imaalinterrieri eli tuttavallisemmin Glenni on lempeä ja rauhallinen perhekoira, joka rakastaa kaikkia ihmisiä vauvasta vaariin. Glen if Imaalinterrieri oli alunperin irlantilainen sekatyöläinen. Se piti jyrsijäkannan kurissa ja metsästi isännän avuksi kettuja ja mäyriä. Glennillä on siis jonkin verran riistaviettiä, mutta suureksi metsästäjäksi siitä ei enää ole. Se saattaa pinkaista ulkona jäniksen perään ja tilaisuuden tullen harventaa perheen mahdollisia häkkilemmikkejä.  

Luonne ja käyttäytyminen

Glenni on perusluonteeltaan avoin ja luottavainen. Se on vilpittömän hämmästynyt, jos tapaa ihmisen joka ei pidä koirista. Glennin ajatuskuplassa ihminen on ystävällinen olento, jolla on kymmenen sormea rapsuttamista varten.

Glenni on terrieri. Terriereistä ryhmänä kuulee joskus yleistettävän: ”Vaikeasti muista koirista irrotettava eläin”. Tämä ei glennin kohdalla onneksi pidä täysin paikkaansa. Glenni ei ole niin nopeasti nollasta sataan kiihtyvä rotu kuin monet muut terrierit, mutta kyllä senkin saa suuttumaan ja silloin voi tulla lääkärireissu. Glenneillä on suuri ego, joka saattaa joutua suht helposti törmäyskurssille, jos joku toinen koira tulee uhittelemaan.  Glenninpentu kannattaakin sosiaalistaa muihin koiriin jo pienenä, jolloin todennäköisyys saada koirayhteiskuntaan hyvin sopeutunut yksilö on suuri.

Kotona aikuinen glenni ottaa elämän yleensä melko lungisti. Se ei vaadi ihmisen jatkuvaa huomiota ja osaa itsekin viihdyttää itseään esim. leikkimällä leluilla. Se tarkkailee toisella silmällä kotiväen puuhia ja tarjoaa auliisti seuraansa, jos luvassa on toimintaa.

Glenni on terrieriksi varsin hiljainen. Jotkut eivät hauku juuri koskaan ja toiset sanovat asiasta. Turhanlouskuttajia glennit eivät yleensä ole.

Glenni saattaa vaikuttaa tyhmältä, mutta sillä raksuttaa vähän liiankin hyvin. Se kyllä oppii asioita, mutta saada se toistamaan oppimansa haluttuun aikaan voi olla vaikeampaa. Glennillä ei ole kovin suuri miellyttämisen tarve. Se tekee sujuvasti asioita, joista se huomaa hyötyvänsä, mutta sirkustemppuja ilman liksaa – ne ovat niitä palveluskoirien kotkotuksia, tuumii glenni. Perustottelevaisuus tulee kaikille koirille – glennillekin – opettaa.  Agilityäkin kuuluu joku glenninsä kanssa harrastaneen, mutta huippunopeuksia ei kannata odottaa.

Glenni rakastaa omia ihmisiään ja on mielellään mukana kaikessa, kunhan se saa olla yhdessä heidän kanssaan. Oli se sitten metsässä samoilua, mökkeilyä, veneilyä tai vaikka vain oman pihan haravointia - glenni on rohkea ja aina valmis toimintaan. Glenni on tyytyväinen, kun sen ihmispomo on jämpti ja rehti tyyppi, mutta ei mikään niuhottaja.

Yleisimmät asiat terveydestä

Yleisesti ottaen glennit ovat varsin terve rotu. Niiden odotettavissa oleva elinikä on noin 10-12 vuotta. Tosin useat glennit elävät vieläkin pidempään, jopa 14-16 vuotiaiksi asti.

Glennit ovat harvinainen ja lukumäärältään melko pieni rotu, tästä johtuen kaikki glennit ovat geeniperimältään hyvin samanlaisia ja polveutuvat muutamista kantayksilöistä. Ihan niin kuin kaikilla koiraroduilla, myös glenneillä voi ilmetä rotutyypille ominaisia sairauksia. Glenneiltä on löydetty geneettisesti periytyvää silmäsairautta, PRA:ta. PRA on tauti, jossa silmän verkkokalvot surkastuvat asteittain ja jollain aikavälillä se johtaa koiran sokeutumiseen. Kasvattajat ovat tehneet järjestelmällisesti töitä ja PRA on saatu hyvin kuriin. Tämä sairaus ei ole enää ongelmana, mutta sitä seurataan silmätutkimuksin ja geenitestein ettei se tule uudestaan ongelmaksi.

Glennien vankka rakenne yhdistettynä lyhyisiin tappijalkoihin altistaa glennit rakenteellisille haasteille, esim. lonkkaniveldysplasialle ja liian käyrille etujaloille, jotka voivat aiheuttaa ontumista ja nivelrikkoa. Vastuulliset kasvattajat kiinnittävät jalostuksessa myös rakenteellisiin asioihin erityistä huomiota ja tekevät tarkkaan harkittuja jalostusratkaisuja.

Turkinhoito

Glenni on nyppimällä trimmattava rotu. Sillä on selässä karkeahko peitinkarva ja pehmeä alusvilla. Vatsan puolella sekä jaloissa karva on silkkisempi ja helpommin takkuuntuva. Glenni tulee kammata noin kerran viikossa, säästä, karvanlaadusta ja lenkkimaastosta riippuen. Joka metsälenkin jälkeen on suotavaa irrottaa risut ja männynkävyt. Harvapiikkinen metallikampa sopii tarkoitukseen parhaiten. Jalkojen ja vatsan karvat huopaantuvat, jos niitä ei kammata säännöllisesti.

Koiranäyttelyssä käyvä glenni siistitään nyppimällä noin 4-6 viikon välein. Kotikoirakin kannattaa trimmata nelisen kertaa vuodessa, muuten se on mallia rölli ja sen iho saattaa kärsiä. Hyvin hoidetulla glennillä on vähemmän iho- ja korvaongelmia kuin monella muulla terrierillä. Trimmausten välillä glennistä ei lähde juurikaan karvaa.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Sinulle saattaisi sopia glenni, jos…

…pidät ulkona liikkumisesta, mielellään rauhalliseen tahtiin. ”Älähän hättäile” voisi olla glennin motto. Omistajan rivakka ravi saa usein glennin sisäsyntyisen jarrutusjärjestelmän päälle.

…haluat rehdin ja iloisen kaverin, mutta haaveissasi ei ole toko- tai agilitymestaruus. Glennistä saat kuitenkin halutessasi hyvän harrastuskaverin.

…ymmärrät, että turkin hoito on osa terveydenhoitoa.

… ymmärrät, että glenni sopii loistavasti myös lapsiperheeseen, mutta ei esim. lasten ulkoilutettavaksi. Glennistä voi kasvaa yli 20-kiloinen jötikkä, eli se on yllättävän kookas koira lyhyillä jaloilla – ja vahva!

Sinä voisit haluta jonkun muun koiran, jos…

…parketti on ylpeytesi. Glennin kynsistä tulee aika hienot vauhtiraidat.

…kaunis piha on silmäteräsi. Glenni kaivaa mielellään kuoppia.

…teillä pitää olla supersiistiä! Vaikka glennillä ei ole karvanlähtöä, se tuo sisään paljon hiekkaa ja pieniä metsiä. Sillä on parta, jonka se pyyhkii mielellään mattoon ruokailun päätteeksi.

…sinulla on lauma koiria ennestään. Glenni ei ole paras mahdollinen laumakoira. Jos glennin haluaa toisen koiran kaveriksi, on varminta ottaa vastakkaista sukupuolta oleva. Glenni on mielellään perheen ainoa koira. Silloin saa kaikki rapsutukset!

Muuta

Rotu virallistettiin Irlannissa vuonna 1933 ja Suomeen se rantautui vuonna 1988.

Teksti ja kuvat: Suomen Glennit ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus

Saatavilla olevat pentueet

glen of imaalinterrieri

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
MARFIDAL GLANS LEENA LAUKKOSKI 1 uros 15.03.2024 03.05.2024 1700 €
Yhteensä: 1 pentue 1 pentu