Image
254--pyreneittenmastiffi3--main.jpg

Pyreneittenmastiffi

Käyttötarkoitus

Alkuperäisenä käyttötarkoituksena Pyreneittenvuoristossa karjan suojelijana susia vastaan. Pyreneittenmastiffi kantaa edelleen geeniperimässään tätä luontaista vartiointitaipumusta, eikä sitä tarvitse sille erikseen opettaa. Pyreneittenmastiffi kuuluu laumanvartijoihin.

Luonne ja käyttäytyminen

Pyreneittenmastiffi on erittäin pitkäpinnainen, omanarvontuntoinen, itsevarma ja viisas koira. Koiraa ei ole tarkoitettu palveluskoiramaisiin tehtäviin, eikä siis ole parhain valinta esimerkiksi agilityn harrastamiseen tai tottelevaisuuskokeisiin. Pyreneittenmastiffi kiintyy kovin omaan laumaansa ja suojelee näitä. Pyreneittenmastiffin tulee olla välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan oman alueensa ulkopuolella.

Yleisimmät asiat terveydestä

Pyreneittenmastiffi on jättirotu, jolla on jonkin verran luusto-ongelmia. Näitä pyritään kartoittamaan virallisilla luustokuvauksilla ja jalostukseen käytettävillä terveillä koirilla. Lisäksi rodussa esiintyy jonkin verran epilepsiaa ja syöpiä. Jättirodulle ominaista on myös mahdollinen vatsalaukun kiertymä.

Turkinhoito

Turkin pituus vaihtelee jonkin verran, mutta vaatii viikoittaista harjausta. Turkin kuuluu olla säänkestävä ja itsestään puhdistuva siten, että märän koiran kuivuessa hiekka ja roskat varisevat pois. Talvella paljon ulkoilevan koiran turkki on erittäin paksu ja karvanlähtöaikaan suositellaan turkin läpikäymistä useammin.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Rotu sopii ihmiselle, joka haluaa itsenäisen koiran ja jolla on puitteet asuttaa pyreneittenmastiffi. Rotu ei sovi kerrostaloon eikä kovin mielellään taajaan asutulle alueelle. Vartiontitaipumuksensa vuoksi pyreneittenmastiffi ilmoittaa uhkista haukkumalla, osa enemmän, osa vähemmän. Seurakoiranakin pyreneittenmastiffi viihtyy, mutta on kuitenkin parhaimmillaan saadessaan vartioida isoa aluetta mielellään toisen koiran kanssa.

Muuta

Pyreneittenmastiffi on mitä parhain kaveri omistajalleen ja laumalleen. Kun murrosikäisen koiran saa kasvatettua aikuiseksi, tulee aina ihmeteltyä sen luontaista ymmärrystä lukea ihmistä. Pyreneittenmastiffin tulee saada itse oivaltaa oikein tekemisen suunta, eikä sitä saa pakottaa tekemään asioita.

Teksti ja kuvat: Pyreneittenmastiffit ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus