Silkkiterrieri

Käyttötarkoitus

Silkkiterrierillä ei ole varsinaista työkoirataustaa paitsi niistä roduista joista se polveutuu. Silkki on seura- ja harrastuskoira ja soveltuu hyvin moniin harrastusmuotoihin.

Luonne ja käyttäytyminen

Silkki on iloinen, tempperamenttinen ja seurallinen, haukkuherkkä jos pennusta sallitaan, terrierimäistä rodussa on sen reippaus ja aktiivisuus. Se on hyväntahtoinen koko perheen koira, joka tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Silkin kotikasvatuksessa pitää huomioida johdonmukaisuus. Silkillä ei ole varsinaista työkoirahistoriaa, mutta suhteellisen miellyttämisenhaluisena koirana se soveltuu hyvin monenlaiseen menoon ja harrastuksiin. Moni silkkiterrieri on tänä päivänä säilyttänyt alkuperäisen rottavietin, joten niissä saattaa piillä myös pieni ja ketterä saalistaja.

Silkki ei vaadi kovin paljoa liikuntaa, mutta kulkee reippaasti mukana pidemmilläkin kävelyillä. Sitä on myös helppo ulkoiluttaa vapaana metsissä, sillä se pysyttelee mielellään omistajansa lähellä. Aikuisenakin vilkas ja valpas.

Yleisimmät asiat terveydestä

Silkkiterrierit ovat yleisesti terve rotu. Kuitenkin silkit, kuten kaikki muutkin rodut, ovat alttiita erilaisille terveysongelmille. Silkkiterrireillä tyypillisimpiä periytyviä ongelmia ovat polvi- ja silmäsairaudet.

Uutta pentua hankkiessa parhaimman tiedon sairauksista saa kasvattajalta. Huolellinen hoito, oikea ruokavalio, riittävä liikunta ja voimassa olevat rokotukset auttavat tarjoamaan silkille hyvän ja terveen elämän.

Pentua hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että pentueen vanhemmat on polvitarkastettu ja  silmäpeilattu terveiksi.

Historia

Rodun kaksi tärkeintä esi-isää ovat australianterrieri ja yorkshirenterrieri. 1820–1830 Tasmaniassa kasvatettu, väriltään sinertävä "Broken Coated Terrier" -narttu vietiin Englantiin ja astutettiin dandiedinmontinterrierillä.

Lontoolainen Macarthur Little osti joitakin pentuja tästä pentueesta ja teki niillä jalostuskokeiluja, joiden tavoitteena oli pehmeä, silkkinen karva. Myöhemmin hra Little muutti Australiaan, Sydneyyn, missä hän jatkoi jalostustyötä käyttäen sekä australian- että yorkshirenterriereitä. Näin syntyneet koirat levisivät piankin eri puolille Australiaa ja silkkiterrieri vakiintui rotuna. Ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin 1900-luvun alkupuolella.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen silkkiterriereitä alettiin viedä ulkomaille. Vuonna 1955 Yhdysvalloissa perustettiin Sydney Silky Terrier Club, mutta omaksi rodukseen ne hyväksyttiin Amerikassa ja Euroopassa vasta vuonna 1959, jolloin myös FCI hyväksyi sen. Euroopassa kasvatustyö alkoi 1960 luvulla, ja Suomeen ensimmäiset silkit saapuivat Ruotsista 1972

Turkinhoito

Silkkiterrierillä ei ole karvanlähtöä. Sen kauniin turkin hoitoon ei kulu hirmuisesti aikaa, mutta sen on oltava säännöllistä. Keskimäärin kerran viikossa turkki pestään ja selvitetään oikein ainein. Silkin turkkia ei trimmata vaan  kaipaa siistimistä, korvat, tassut kuono ja häntä

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Silkkiterrieri on energinen lenkkikaveri. Koiran rakenne, vauhti, reagointikyky, ketteryys ja miellyttämisenhalu sopivat moniin koiraharrastuksiin.

Muuta

Pienestä koosta huolimatta silkkiterrieri on toimelias koira, joka kaipaa huomiota, toimintaa ja liikuntaa. Rotu ei suositella  pelkäksi sohvakoiraksi. Sen kasvatuksessa olisi hyvä huomioida johdonmukaisuus.

Teksti ja kuvat: Silkkiterrierit ry