Ole vastuullinen omistaja

Koiran omistaminen tuo paljon vastuuta ja monia velvollisuuksia. Omistaja on aina vastuussa koirastaan, joten omistajalla on velvollisuus kouluttaa koirastaan yhteiskuntakelpoinen. Eri roduilla on erilaiset tarpeet ja omistajan tulee huolehtia koiran rodunomaisten tarpeiden täyttämisestä.

Vastuullinen omistajuus

  • Koiran omistaja vastaa aina koirastaan ja sen tekemisistä
  • Jokaiselle koiralle tulee opettaa arkitottelevaisuus
  • Koiran on saatava riittävästi liikuntaa, ravintoa ja huolenpitoa
  • Koira tarvitsee lisäksi ulkoilua, lajinomaisia virikkeitä ja riittävästi lepoa
  • Koira on pidettävä kytkettynä taajama-alueella ja sen jätökset on korjattava
  • Koiranpidosta ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa ympäristölle
  • Koiran kanssa liikkuessa on aina otettava huomioon myös muut ihmiset ja eläimet
  • Hyvä omistaja ei inhimillistä koiraansa liikaa, vaan antaa koiralleen koiramaisen elämän
  • Koiran omistaja huomioi Koiranomistajan ja -haltijan perussäännössä määritellyt periaatteet

Teksti: Kennelliitto
Pääkuva: Jukka Pätynen