Kotialueen puolustaminen

Jotkut koirat puolustavat kotia tai pihaa, toiset taas rappukäytävää, tuttua koirapuistoa, autoa tai usein kulkemaansa ulkoilureittiä. Osa koirista toivottaa häntä heiluen kotiinsa jopa murtomiehet. Reviirin puolustamisen voimakkuus vaihtelee yksilöittäin ja myös roduittain.

Tarkasti katsoen koira kuin koira käyttäytyy eri tavoin kotona ja kotialueen ulkopuolella. Vaikka koiran taipumus puolustaa kotialuettaan haukkumalla olisi normaalissa mittakaavassa, se voi silti olla varsinkin tiheästi asutulla alueella tai kerrostalossa ongelmallista. Jos koiralla on tarve puolustamiseen, selvät rajat (kuten oviaukot, aidattu piha, taluttimessa oleminen) voimistavat käyttäytymistä, vapaana tai kaukana omistajasta oleminen taas vähentävät sitä.

Aivan nuoret pennut eivät yleensä vielä puolusta kotialuettaan. Käytös kehittyy vähitellen. Ongelmalliseksi se aletaan usein kokea koiran ollessa vuoden, joskus jopa kolme vuotta. Omistajan kannattaa olla tarkkana ja yrittää havaita ensimmäiset merkit reviirin suojelemisesta, sillä myös tämän käytöksen muuttaminen on helpointa silloin, kun siitä ei ole vielä tullut tapa. Mitä useammin koira puolustaa aluettaan, sitä hankalammin korjattava tilanteesta tulee. Siksi asiaan kannattaa puuttua ajoissa varmasti tehoavalla tavalla: poistamalla käyttäytymisen syy eli vaikuttamalla siihen, millaisina koira kokee vieraat koirat ja ihmiset.

Helpointa on ennakointi: kun pentu saa tavata erilaisia ystävällisiä koiria ja ihmisiä (ilman huonoja kokemuksia siinä välissä), luottamus alkaa yleistyä uusiinkin vieraisiin ihmisiin ja koiriin. Tarkkana saa olla, ettei pentu oppisi vahingossa pelkäämään. Jos pentu epäröi, sen annetaan rauhassa siedättyä omaan tahtiinsa.

Vieraisiin voidaan myös yhdistää mukavia asioita. Koiralle voidaan opettaa erikseen sopiva tapa tervehtiä (kuten istuminen tai käteen koskettaminen). Oikeasta käytöksestä palkitaan mukavilla asioilla kuten pienillä herkkupaloilla, mukavalla leikillä tai iloisella huomiolla. Kun tämä sujuu kotiväen kanssa, harjoitellaan puolituttujen ihmisten kanssa samaa, ja lopulta erilaisten vierailijoiden kanssa. Kun tilanne toistuu useita kymmeniä kertoja, koira alkaa yhdistää reviirilleen tulijat mukaviin asioihin. Kun käytöksen syy poistuu eli koira ei toivo ihmisiä kauemmas (vaan päinvastoin toivoo heitä lähemmäs), sillä ei ole tarvetta karkottaa tulijoita.

Puolustus voi olla synnynnäistä

Monen koiran synnynnäisiin ominaisuuksiin kuuluu puolustaa kotia tai perhettä, jos siihen näyttää olevan todellista tarvetta. Jotkut koirat on erikseen jalostettu vartiokoiriksi. Ne varoittavat tulijoista haukkuen ja tarpeen vaatiessa myös puolustavat perhettään toden teolla. Vartiokoirarotujen kasvattajat korostavat, että koiran vartiointi- ja hyökkäämistaipumusta ei tarvitse eikä missään nimessä edes saa vahvistaa esimerkiksi kehumalla koiraa sen haukkuessa vieraille. Jos vartiointi kuuluu koiran ominaisuuksiin, se puolustaa kun siihen on tarve. Ominaisuuksiltaan sopiva koira myös reagoi oikein eli hyökkää vain oikeasti huolestuttavissa tilanteissa. Jokaisen omistajan tehtävä on pitää huolta siitä, että koira on turvallinen yhteiskuntamme jäsen. Jos vartiointikäyttäytymistä vahvistetaan, koira saattaa alkaa käyttäytyä hyökkäävästi riippumatta siitä, ovatko tulijat hyvissä aikeissa.

Ihmisten toimet saattavat voimistaa koiran puolustuskäyttäytymistä. Taaksepäin kavahtava tai matkaansa poispäin jatkava ohikulkija on koiralle oppimismielessä vahviste: koira saa juuri sen, mitä se käytöksellään tavoittelikin. Koira ei ymmärrä, että ohikulkija olisi muutenkin poistunut, haukkui koira tai ei. Omistajakin saattaa vahvistaa käytöstä karjaisemalla. Koiran näkökulmasta omistaja osallistuu ”haukkumalla” hyökkäykseen aivan kuin perheen toinen koira saattaisi tehdä. Jos koiran käytöksen taustalla on epävarmuus, rankaiseminen voimistaa tunnetilaa, sillä koira yhdistää rankaisun meneillä olevaan tilanteeseen yleisesti eikä välttämättä siihen, mitä se itse tekee. Taluttimen kiristyminen lisää puolustustarvetta ja tekee koiran eleistä vaikeita tulkittavia toisten koirien silmissä. Koira saattaa myös oppia yhdistämään taluttimen kiristymisen kiihtymiseen ja vieraiden ilmaantumiseen, jos talutinta kiristetään aina hankalissa tilanteissa.

Kotialueen puolustamisen vähentäminen on helpointa silloin, kun siitä ei ole vielä tullut tapa. Myöhemmin se vaatii paljon työtä. Vieraiden tuloon liittyviin asioihin (kuten ovikello) yhdistetään mukavia seurauksia: koiralle opetetaan ensin erikseen korvaava käytös kuten omalle paikalle meneminen haukkumisen ja ryntäilyn sijaan, ja kun käytös on opittu, se yhdistetään ääneen eli ovikellon kuuluessa koiraa pyydetään menemään paikalleen (josta koira palkitaan). Harjoittelussa käytetään apuna ensin omaa perhettä ja vasta, kun se sujuu, vähitellen myös vieraampia ihmisiä. Samalla vaikutetaan käytöksen alkuperäiseen syyhyn: kun koira ei enää koe tulijoita uhkaksi, se ei tunne tarvetta puolustamiseen. Harjoittelu vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä, sillä koiran siedättyminen etenee omaan tahtiinsa. Jos tilannetta vaikeutetaan liiaksi, koira puolustautuu ja siedätys ei etene.

Vierailijoista eristäminen voimistaa puolustamista. Turvallisuus pitää kuitenkin varmistaa, joten koira kannattaa siedättää ja kouluttaa riittävän pitkälle ennen vierailijoiden kanssa harjoittelua. Jos koiralla on taipumusta aggressiivisuuteen, se voi harjoitella taluttimessa, kuonopannassa tai kuonokoppaan puettuna. Tee tehtävästä koiralle riittävän helppo ja sijoitu aina niin, ettei vieraiden tarvitse kävellä aivan koiran ohi tai koira joudu nurkkaan.

Jos koira voi olla ihmisille vaaraksi, sen ei saa koskaan juosta irrallaan ihmisten lähistöllä eikä sitä saa jättää kytkettynäkään paikkaan, jossa ihmiset pääsevät esteettä sen luokse. Kaikki eivät osaa lukea koirien eleitä, ja tulijat (varsinkaan lapset!) eivät voi tietää, mitä on odotettavissa.

Teksti: Tuire Kaimio, näyttötutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja

Pääkuva: Jukka Pätynen, sisältökuva: Minna Tallberg