Pelkoon liittyvä aggressiivisuus

Pelko tai epävarmuus on yleisin aggressiivisuuden syy. Siihen liittyvä hyökkäävyys on jopa kymmenen kertaa yleisempää kuin sellainen aggressiivisuus, jossa koira hyökkäisi itsevarmasti jo ennen hankalaa tilannetta. Myös ongelmakoiratilastoissa epävarmuudesta kumpuava hyökkäävyys on hyvin yleistä.

Kivun vuoksi hyökkäävältä koiralta saattavat puuttua ennakoivat eleet. Pelon vuoksi hyökkäävällä koiralla uhkauseleet, kuten murina, irvistely tai haukkuminen, taas ovat yleensä selvästi nähtävissä ja koiran käytös on mahdollista ennakoida. Jos uhkauseleet eivät auta ja tulija vain lähestyy pelokasta koiraa, puolustautuva koira varsin todennäköisesti hyökkää. Voimakas pelko voi vaihtua nopeaksi hyökkäykseksi, jossa koira käyttää hampaitaan. Tällainen tilanne saattaa tulla, jos pelkäävää koiraa on jostain syystä pakko hoitaa. Onneksi ihmisellä on yleensä mahdollisuus keskeyttää lähestymisensä ennakoivia eleitä havaitessaan.

Puutteellisesti pentuaikana sosiaalistuneella koiralla voi olla voimakkaita pelkotiloja uusia tilanteita, koiria tai ihmisiä kohtaan. Myös nuorena tai aikuisiällä toisista koirista tyystin eristyksiin joutuminen voi tehdä koirasta epävarman ja lopulta myös hyökkäävän.

Pelko voi olla myös opittua, jos on sattunut aiemmin jotain ikävää. Koira saattaa pelätä jotain ääntä, hajua, tietynlaisia ihmisiä tai vaikka juuri naapurin koiraa. Jos koira säikähtää tai tuntee kipua, se saattaa varsinaisen kohteen lisäksi oppia kerrasta pelkäämään mitä tahansa paikalla ollutta asiaa. Tällaisen oppimisen vaikutukset ovat pysyviä eikä ihmisellä ole mahdollisuutta valita, mihin kaikkeen koira pelkonsa yhdistää. Siksi säikyttely ei ole hyvä koirankoulutusmenetelmä.

Jos koira joutuu usein epävarmuuttaan puolustautumaan, siitä saattaa tulla yleisesti vihainen eli koira alkaa hyökätä myös ilman varsinaista syytä. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi kodin ylimitoitettuun puolustamiseen.

Elekieli paljastaa epävarmuuden

On yllättävän yleistä, että koko olemuksellaan epävarmuutta viestittävän koiran puolustautuva käytös tulkitaan itsevarmuudeksi tai vallanhaluisuudeksi. Koiran käytöksestä saatetaan joskus olla jopa ylpeitä, joskus taas koiraa yritetään komentaa tai jotenkin ”laittaa kuriin”. Silloin on kyse vakavasta käsittelyvirheestä: kouluttajan toimet saavat käyttäytymisen syyn (eli epävarmuuden) vain voimistumaan, eivät suinkaan vähenemään. Koira on entistä vakuuttuneempi siitä, että tilanne on huolestuttava ja puolustautumiseen on syytä.

Koira saattaa kyllä luopua jostain tavasta käyttäytyä, mutta taustalla oleva tunnetila kasvaa, kunnes se purkautuu entistä hankalampana ja ennakoimattomampana käytöksenä. Jos esimerkiksi epävarmuudesta kumpuavasta murinasta tai haukkumisesta rangaistaan, koira saattaa luopua näistä hyökkäystä edeltävistä eleistä. Tilanteesta voi tulla ennakoimattomuudessaan vaarallinen, sillä koira saattaa epävarmuuden kasvaessa lopulta purra ilman varoitusta.

Opettele tunnistamaan koiran epävarmuudesta kertovat eleet, kuten kehon asennon madaltuminen, korvien luimistaminen taaksepäin, hännän alas painaminen. Vaikka koira haukkuisi, murisisi tai tekisi valehyökkäyksiä, kehon asento paljastaa epävarmuuden. Itsevarman koiran elekieli on päinvastaista.

Elekielessä saattaa tapahtua nopeita muutoksia. Koiran haukku ja innokas asento saattaa esimerkiksi aluksi liittyä metsästyskäyttäytymiseen. Jos ihminen vahingossa kompastuu koiraan, koira saattaa yllättävän kivun tuntiessaan murahtaa tai jopa uhata purra (ryhdin madaltuminen ja luimistetut korvat paljastavat epävarmuuden). Jos murahdus tulkitaan kunnioituksen puutteeksi (koiran elekielestä huolimatta) ja koiralle suututaan tai siihen tartutaan, epävarmuus vaihtuu peloksi. Koira saattaa kirjaimellisesti puolustautua henkensä edestä, omasta näkökulmastaan henkensä säilyttääkseen.

Käytös korjaantuu pysyvästi vasta, kun sen taustalla oleva syy löydetään ja korjataan. Jos puolustautumisen syynä on epävarmuus, koiraan suhtaudutaan kuten mihin tahansa pelkäävään koiraan. Epävarmuutta vähennetään järjestelmällisellä siedättämisellä. Kun pelko vaihtuu luottamukseksi, puolustuskäyttäytymiseen ei ole enää syytä ja koiran käyttäytyminen muuttuu yleensä itsestään ilman, että oireisiin eli hyökkäävyyteen tarvitsisi puuttua.

Siedättäminen etenee seuraavasti: tehdään tilanteesta aluksi niin helppo, että koira pysyy rentona. Tilannetta vaikeutetaan vähitellen, kunnes koira hieman jännittyy (mutta ei tunne tarvetta puolustautumiseen tai pakenemiseen). Tässä kohden tilannetta toistetaan sellaisenaan, kunnes koira on taas rento. Sitten vaikeutetaan tilannetta taas seuraavalle huolestumisrajalle ja taas toistetaan tilannetta, kunnes koira on rento jne. Epävarmuutta aiheuttaneeseen tilanteeseen voidaan yhdistää mukavia seurauksia (kuten ruokapalkinto), tosin hyötyä näistä on vain, jos ne tulevat täsmälleen samaan aikaan, ei vasta tilanteen jo päätyttyä.

Jos esimerkiksi epävarmuuttaan toisille koirille hihnassa rähjäävä koira haukkuu, ollaan liian lähellä. Jos siedättämistä ei ymmärretä aloittaa ensin kauempaa, epävarmuus ja hyökkäävyys voivat vahvistua entisestään.

Teksti: Tuire Kaimio, näyttötutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja

Pääkuva: Jukka Pätynen, sisältökuvat: Minna Tallberg