Koiran pelko

Pelko on eläimen reaktio ympäristössä kohtaamaansa ärsykkeeseen, joka voi olla elävä tai eloton kohde tai jokin tapahtuma. Tavallisia pelkoa aiheuttavia asioita ovat esimerkiksi pölynimuri ja auto. Koira, joka ei ole tottunut lapsiin, kokee heidät epämiellyttävinä tai vähintäänkin arveluttavina.

Pelko on sinänsä hyvä asia, sillä se suojaa eläintä tekemästä tyhmyyksiä. Normaalisti pelko menee ohi, kun sen aiheuttaja on poistunut koiran näköpiiristä, pelottava tapahtuma on loppunut tai pelon kohde on todettu vaarattomaksi. Aina näin ei kuitenkaan käy ja pelko muuttuu epänormaalin voimakkaaksi.

Koirat muodostavat helposti sairaalloisen pelon kovia ääniä kohtaan. Vähitellen koiran pelko yleistyy ja laajenee moniin muihinkin ääniin ja niiden kanssa yhdessä esiintyneisiin ilmiöihin. Ukkospelko on tästä hyvä esimerkki: ensin koira pelkää jyrinää, sitten myös salamointia, sadetta ja kovaa tuulta. Vähitellen yhä vähäisemmät äänet tai muut asiaan liittyvät ilmiöt riittävät pelkoreaktion laukaisemiseen. Lopulta koira reagoi jo ukkosmyrskyä edeltävään ilmanpaineen muutokseen. Tässä vaiheessa koiran siedättäminen on jo erittäin vaikeaa. Siksi koiran kaikkiin pelkoihin kannattaa puuttua ajoissa.

Miksi koira pelkää?

Koiralle on eläinlajina tyypillistä uusiin ennestään tuntemattomiin asioihin suuntautuva pelko. Luonnonoloissa pelko suojaa koiraa, sillä koira ei hankkiudu sille vaarallisiin tilanteisiin. Ihminen on jalostuksella vaikuttanut koiriin suosimalla pentumaisia ominaisuuksia, jotka tekevät koirasta helpommin hallittavan ja koulutettavan. Samalla koirista on pyritty tekemään villejä esi-isiään rohkeampia, jotta niiden käyttäminen ihmiselle soveltuviin käyttötarkoituksiin, kuten metsästykseen ja asuinalueen suojelemiseen, olisi helpompaa. Jalostustyö on tältä osin onnistunut vain osittain. Edelleen syntyy pentuja, jotka ovat arkoja ja pelokkaita. Koiran liiallinen pelokkuus vaikeuttaa ihmisen ja koiran välistä yhteistyötä ja elämää.

Arkuus, kuten taipumusta pelokkaaseen käyttäytymiseen usein kutsutaan, on periytyvä ominaisuus. Koiran käyttäytymisestä keskimäärin 20–30 prosenttia on perittyä ja kaikki muu on opittua. Pennut matkivat emän käyttäytymistä, joten pelokas emä tartuttaa käyttäytymisensä myös pentuihin. Kasvaminen suojatussa ympäristössä vailla sopivia ärsykkeitä asettaa koiralle vielä suuremman riskin. Pentujen pitäisi saada monipuolisia ja positiivisia kokemuksia kaikista sellaisista asioista, joiden kanssa ne joutuvat aikuisena elämään. Tämä koskee niin erilaisia ihmisiä ja eläimiä kuin myös liikennettä, ihmisvilinää sekä äkillisiä ja yllättäviä ääniä. Koiran käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa opettamalla koiraa sietämään asioita, joita se muutoin pelkäisi.

Pelon merkit

Pelokas koira on valppaana, se tarkkailee ympäristöään jännittyneenä ja rauhattomana. Koiran pulssi ja hengitystiheys on kohonnut. Koira puuskuttaa hermostuneesti, saattaa täristä ja kuolata. Koira pyrkii pois pelottavan kohteen läheisyydestä etäisyydelle, jolla se tuntee olonsa turvalliseksi.

Kun koira kohtaa pelottavan kohteen, koiralla on neljä vaihtoehtoa. Koira voi paeta, jos sillä on siihen mahdollisuus. Koira voi myös hyökätä tai se voi jähmettyä kauhistuneena paikalleen odottamaan, että se voisi tehdä jotain omalta kannaltaan hyödyllisempää. Koira voi myös esittää olevansa täysin välinpitämätön koko asiaa kohtaan. Näillä käyttäytymisvasteilla koira pyrkii vähentämään omaa pelontunnettaan. Se, minkä tavan koira kulloinkin valitsee, riippuu senhetkisestä tilanteesta, koiran aikaisemmista kokemuksista ja perimästä.

Tutkittaessa rotujen välisiä eroja pelkokäyttäytymisessä on huomattu, että esim. beaglet jähmettyvät paikalleen, kun taas pienet terhakkaat terrierit säntäilevät ympäriinsä pelottavan kohteen ympärillä ja haukkuvat vimmatusti. Eläinlääkärin tutkimuspöydällä osa koirista puolustautuu aggressiivisesti, mikä on mitä todennäköisimmin rodunomainen käyttäytymisvaste pelottavalle tilanteelle.

Äänipelon hoito

Kohdatessaan pelottavan asian, koiran tekisi mieli mennä edes hiukan lähemmäs tutustumaan pelon aiheuttajaan. Pelko kuitenkin saattaa voittaa luontaisen uteliaisuuden. Jos koiraa pakotetaan lähemmäs, kuin mitä se luonnostaan menisi, saadaan aikaan pelon paheneminen. Koiraa pelottaviin asioihin siedätettäessä on osattava lukea koiran antamista merkeistä se raja, jota kyseisellä harjoituskerralla ei tule ylittää. Koira ei saa näyttää ahdistuneelta tai pelokkaalta. Koira ei opi, jos se pelkää. Tämä sääntö pätee riippumatta siitä, mitä harjoitellaan. Pahin virhe on liiallinen hosuminen. Koiralle tulee antaa aikaa. Pelottaviin asioihin tottuminen kestää viikoista kuukausiin ja vaatii pitkäjänteistä päivittäistä harjoittelua.

Ääniä pelkäävä koira siedätetään pelkäämäänsä ääneen. Tämä tapahtuu poisherkistämisen ja vastaehdollistamisen avulla. Terapian alussa ääni esitellään toistuvasti koiralle niin hiljaa, että koira juuri ja juuri huomaa sen, mutta ei vielä näytä pelon merkkejä. Terapian onnistumiselle on eduksi, jos koira on jo ennen tätä vaihetta opetettu käyttäytymään rennosti rentoutumisharjoitusten avulla.  Poisherkistämisvaihe on helpointa toteuttaa kotona omassa olohuoneessa terapian suorittamiseen tarkoitetun CD-levyn avulla. Harjoituksissa on helpointa käyttää kaukosäätimellä varustettua CD-soitinta ja harjoitukset tulisi siirtää terapian edetessä myös kodin ulkopuolelle.

Aseen laukaisuun totuttamisessa voidaan toki käyttää myös asetta (starttipistooli, nallipyssy tms.), mutta silloin on oltava todella tarkka terapian suunnittelussa. Ase viedään riittävän kauas koirasta muistaen koko ajan, että koira ei saa pelätä harjoituksissa. Jos ääntä ei muutoin saada koiralle siedettäväksi, ase voidaan vielä kääriä paksun kankaan sisään. Jos koiran pelko laukeaa jo aseen näkemisestä, ase pidetään koiralta aluksi piilossa. Jos koira reagoi ruudin hajuun aseen laukaisun tai ilotulitteen pelossa, se on siedätettävä myös näihin ärsykkeisiin samoin kuin valonvälähdyksiin.

Terapian toiseen vaiheeseen eli vastaehdollistamiseen ryhdytään, kun koira sietää harjoituksen kohteena olevia ääniä kohtuullisella voimakkuudella. Koiraa palkitaan nyt äänen kuuluessa. Koiralle voidaan antaa täysi ruokakuppi samalla hetkellä, kun kaukosäätimestä laitetaan ääniraita soimaan. Ääni sammutetaan samalla hetkellä, kun kuppi on tyhjä. Palkintona voidaan käyttää myös namipalaa tai leikkiä, sen mukaan mikä millekin koiralle on se ”maailman paras juttu”. Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntevaan käytösneuvojaan ja mahdollisesti myös käytöshäiriöiden hoitoon perehtyneeseen eläinlääkäriin saadaksesi lisäneuvoja siedätysterapian läpiviemiseen.

Harjoitteita lopun ikää

Sisäsyntyistä pelkotaipumusta ei saada millään terapialla poistettua. Äänipelosta kärsivää koiraa on siis tuettava, vaikka se olisi terapialla saatu ääniin reagoimattomaksi. Harjoitteita jatketaan tietyllä tasolla koko koiran elämän ajan. Esimerkiksi uudenvuoden ilotulitusta varten koiralle osoitetaan hiljainen ja hämärä piilopaikka, johon äänet ja valonvälähdykset eivät kantaudu.

Ääniarasta koirasta ei saa yrittää terapian avulla tehdä harrastekoiraa tai työkoiraa, jonka on työtehtävässään siedettävä kovin ääniä. Koira on sisäsyntyisesti äänille herkkä ja vaikka se terapian jälkeen näyttäisi sietävän ääniä, sen sisällä asuu yhä pelokas villikoira. Koira altistuu krooniselle stressille ja ahdistukselle. Terapia on tarkoitettu jokapäiväisestä elämästä selviämiseen, ei työ- tai harrastekoiran muokkaamiseen.

Nuori koira totutetaan harkiten

Nuorta koiraa koulutettaessa ei ole viisasta viedä sitä esim. ampumaradalle, jossa se altistuu todella voimakkaalle ja tauottomalle ärsytykselle. Pahimmassa tapauksessa pohja vaikea-asteiselle ääniarkuudelle luodaan hetkessä. Nuorta koiraa totutetaan paukkuihin vähitellen rauhallisessa ympäristössä mieluiten niin, että samaan aikaan tapahtuu jotakin mukavaa, jolloin positiivinen mielleyhtymä on luotu. Tähän käyttötarkoitukseen on saatavilla CD-levy, jota kasvattaja voi soittaa pennuille jo silloin, kun pennut ovat vielä hänen luonaan.

Teksti: Nina Menna, eläinlääkäri

Pääkuva: Jukka Pätynen, sisältökuva: Minna Tallberg