Image
kasvattaja_hannuhuttu_2009.jpg

Mistä koira ostetaan?

Kun perheessä on tehty päätös koiran hankkimisesta, pentukuume yltyy. Internet, kauppojen ilmoitustaulut ja lehdet tuntuvat olevan täynnä mitä potentiaalisimpia myynti-ilmoituksia, joista osasta pennun saisi heti mukaansa.

Näissä tilanteissa täytyy pitää pää kylmänä ja aloittaa taustatyö oikean pennun löytämiseksi.

Sopivan pentueen ja kasvattajan etsiminen kannattaa tehdä huolella, sillä ostaessasi koiranpennun saat siitä pitkäaikaisen ystävän. Jos päädyt ostamaan pennun mahdollisimman edullisesti ensimmäisestä löytämästäsi paikasta, voi koira tuoda elämääsi enemmän murhetta kuin iloa jatkuvan sairastelun tai luonneongelmien takia.

Välillä vastuuntuntoistenkin kasvattajien terveiden ja hyväluontoisten vanhempien pentueissa luontoäiti tekee ikäviä yllätyksiä eikä pentu ole sitä mitä toivottiin. Silloin on kuitenkin kyseessä asia, johon emme itse voi vaikuttaa. Jos taas pennulla on alun perin tiedossa olevat huonot lähtökohdat elämään, on pennun ostaja ottanut pentua valitessaan tietoisen riskin, ja huono lopputulos on huomattavasti todennäköisempi kuin hyvistä lähtökohdista olevan pennun kanssa.

Image
Lopeta pentutehdas

Mitä on pentutehtailu?

Pentutehtailijaksi kutsutaan koirankasvattajaa, joka teettää paljon pentuja epämääräisissä oloissa ja halvalla. Koirien terveyttä ei ole tutkittu, eikä niitä ole rokotettu tai madotettu. Pennut ovat heikkokuntoisia huonon hoidon, heikkolaatuisen ravinnon sekä rokotusten ja madotusten puutteen takia. Ne voivat sairastua pian uuteen kotiin päästyään. Pennut ovat voineet saada jo pysyviä vaurioita eivätkä kehity normaaleiksi aikuisiksi tai pahimmassa tapauksessa ne sairastuvat johonkin tarttuvaan tautiin, jota eläinlääkäri ei pysty parantamaan.

Pentutehtailijalla nartut asuvat usein häkeissä ja toimivat pennuntekokoneina, ja ne voidaan astuttaa jokaisesta juoksusta. Se on nartulle suuri rasitus. Osa pentutehtailijoista rekisteröi jotkut pentueensa Suomen Kennelliitossa, mutta tuottaa seuraavista juoksuista rekisteröimättömän pentueen. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Suomen Kennelliitossa, tulee saman emän pentueiden välillä olla yli 10 kuukautta, eikä nartulla saa olla yli viittä pentuetta elinaikanaan.

Vaikka tuntisit sääliä huonoissa oloissa kasvatettua pentua kohtaan, älä koskaan osta pentua säälistä! Pelastaessasi yhden pennun tuet samalla pentutehtailijan toimintaa ja vangitset lisää pentuja. Ilman ostajia ei pian ole myyjiäkään.

Monet pentutehtaat ilmoittavat pennuistaan samoissa paikoissa kuin vastuulliset kasvattajatkin. Rotuyhdistysten kasvattajalistoilta epärehellisimmät kasvattajat yleensä puuttuvat. Epämääräiset ilmoitukset rekisteröimättömistä vahinkopennuista kannattaa unohtaa, sillä kasvattajien on mahdollista rekisteröidä vain yksi vahinkopentue Suomen Kennelliiton rekisteriin. Pentutehtailijat usein selittävät mm. puuttuvia terveystuloksia vahinkoastumisella, vaikka toiminta onkin suunnitelmallista ja liian nuoria tai vanhoja koiria rasitetaan pennutuksella rahan takia.

Mihin kannattaa kiinnittää huomiota sopivaa pentua etsittäessä?

Hankikoira.fi-sivustolta sekä Suomen Kennelliiton internetsivuilta ja puhelinneuvonnasta saa yleistä tietoa pennunhankinnasta. Kun pentu on päätetty hankkia perheen yhteisellä päätöksellä, koiran hankintaan ja pitämiseen on perehdytty ja rotu valittu, voidaan alkaa etsiä pentua.

Hankikoira.fi-sivustolla voit tutustua eri rotuihin ja Kennelliiton pentulistalle ilmoitettuihin pentuihin. Näet myös helposti, kuinka monta pentua rodusta on välityksessä, mikä on pennun hinta ja rotuyhdistyksen mahdollisen puollon pentueelle. Mukana listalla on luovutusikäisiä, enintään puolen vuoden ikäisiä pentuja.

Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä kannattaa katsoa kasvattajien aiemmat pentueet ja pentueen vanhempien terveys-, koe- ja näyttelytuloksia. Näitä tietoja tutkimalla saa hyvää ennakkotietoa siitä, minkälaisia ominaisuuksia pennulla voi olla.

Jos rodun esittelysivulla Hankikoira.fissä ei näy vapaita pentuja, ota yhteyttä rotuyhdistykseen. Rotuyhdistysten sivuilta löytyy rodun kasvattajien yhteystietoja ja monet yhdistykset ylläpitävät listaa yhdistyksen kriteerit täyttävistä pentueista. Rotuyhdistyksen pentuneuvojat opastavat rodun hankinnassa ja neuvovat mitä terveystutkimuksia pentueen vanhemmilta tulisi löytyä.

Image
Emo imettää pentuja seisten

Kun sopiva pentu löytyy

Kun sopivalta kuulostava pentue löytyy, kannattaa ottaa yhteyttä kasvattajaan ja sopia tapaaminen kasvattajan luokse. On hyvä käydä katsomassa kasvattajan koiria ja mielellään tapaamassa tulevaa emoa jo ennen pentujen syntymää. Silloin suloiset pennut eivät vie huomiota kokonaan.

Kasvattajalta on hyvä kysyä pentueen vanhemmista ja sukulaisista, niiden terveystilanteesta (viralliset tutkimustulokset ja muu terveys) ja luonteesta (onko muun muassa luonnetestituloksia, harrastuskoirarodulta koe- ja kilpailutuloksia, näyttelytuloksia tai jalostustarkastuslausuntoa).

Kun pennut ovat syntyneet, käy katsomassa pentuja jo ennen luovutusta. Älä suostu siihen, että pentu tuodaan huoltoasemalle tai matkan varrelle. Älä myöskään suostu siihen, että kasvattajan pihalle tuodaan muutama pentu näytille. On tärkeää nähdä millaisissa oloissa pentuja ja emää pidetään.

Katso, että pennut ja kasvattajan muut koirat ovat hyvin hoidettuja ja hyväluonteisia. Turkkirodulla turkkien tulee olla kunnossa ja kynsien leikatut. Pentujen tulee olla hieman pyöreitä, mutta pelkkä pullea vatsa ja laihat kyljet kertovat madotuksen puutteesta. Pennut voivat olla hieman likaisia touhutessaan pihalla tai pentulaatikossa ja opetellessaan syömään kiinteää ruokaa, mutta ne eivät saa olla saastaisia. Pennuilla tulee olla kirkkaat silmät ja kuiva nenä, jotka eivät vuoda. Terveet pennut ovat tarmokkaita ja reippaita. Emä voi tiputtaa karvansa ja laihtua jonkin verran imetyksen aikana, mutta se ei saa vaikuttaa heikolta, pelokkaalta tai vihaiselta.

Rotukoiran rekisteritodistus kuuluu aina kauppahintaan. Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaan koko pentue rekisteröidään samalla kerralla. Jos pentu on maksettu kokonaan, pennun rekisteripaperit tulee saada heti mukaan pentua haettaessa tai viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun omistusoikeus on siirtynyt ostajalle. Jos toinen pentueen vanhemmista on ulkomaalainen, pentueen rekisteröinti voi kestää tavallista kauemmin. Ennen rekisteröintiä Suomessa kasvatettu pentu tulee tunnistusmerkitä. Suomessa syntyneet koiranpennut rokotetaan normaalisti vasta 12 viikon iässä.

Myyntitilanteessa koirasta tulee tehdä kirjallinen sopimus, mielellään käyttämällä Suomen Kennelliiton virallista kauppasopimusta (sopimus koiran kaupasta), jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat.

Aikuiset kodinvaihtajat

Jonkin verran löytyy myös aikuisia kotia etsiviä koiria. Toisin kuin aiemmin luultiin, aikuinen koira sopeutuu yleensä nopeasti uuteen kotiin.  Aikuinen kodinvaihtaja voi olla hyvä vaihtoehto pennulle, sillä aikuinen koira on yleensä valmiiksi sisäsiisti. Se on myös rauhallisempi kuin pentu ja ehkä jo valmiiksi koulutettu.

Toisaalta jos aikuinen koira on elänyt suurimman osan elämästään pihan perällä häkissä tai sitä ei ole koulutettu, voi kaiken joutua aloittamaan alusta kuten pennun kanssa. Pinttyneiden tapojen muuttaminen saattaa joskus vaatia enemmän sitkeyttä kuin uusien asioiden opettaminen pennulle, mutta vanhakin koira oppii yllättävän nopeasti uuden perheensä tavoille. Hyvin yksipuolisissa oloissa eläneen koiran sosiaalistumisessa voi olla puutteita erityisesti, jos se ei ole saanut tavata erilaisia koiria ja ihmisiä. Silloin koiralla voi olla vaikeuksia tottua uusiin asioihin vielä aikuisenakin, eikä hyväkään koulutus korjaa tilannetta täysin.

Tietoa aikuisista uutta kotia etsivistä koirista kannattaa kysellä rotuyhdistykseltä tai suoraan rodun kasvattajilta. Myös paikallisilla eläinsuojeluyhdistyksillä tai löytökoiria vastaanottavilla eläinhoitoloilla voi olla tietoa aikuisista kodinvaihtajista. Kun aikuisen koiran aiempi elämä ja syy miksi koirasta luovutaan ovat tiedossa, on uuden omistajan helpompi varautua mahdollisiin ongelmiin. Jos koiran aiemmat elämänvaiheet eivät ole tiedossa ja sitä on mahdollisesti kohdeltu huonosti, koiran kanssa yhteisen kielen löytäminen ja sen sopeutuminen uuden perheen tavoille voi kestää kauemmin.

Aikuista kodinvaihtajaa hankittaessa kannattaa miettiä rehellisesti riittävätkö omat taidot mahdollisissa ongelmatilanteissa sekä onko koko perheellä halua ja aikaa ongelmien ratkomiseen. Usein kaikki kuitenkin sujuu hyvin ja sopeutumisvaiheen jälkeen aikuinen sopeutuu perheeseen siinä missä pentukin.

Myös aikuisen koiran kaupasta tulee aina tehdä kirjallinen sopimus. Jos koira on rekisteröity rotukoira, uudelle omistajalle kuuluu koiran alkuperäinen rekisterikirja. Koirasta kannattaa tehdä Suomen Kennelliittoon omistajanmuutos, jolloin uusi omistaja saa koiran nimiinsä ja itselleen omistajuuden osoittavan omistajatodistuksen. Koiran rokotuskirja kannattaa myös pyytää mukaan, jotta näkee onko koiralle annettu tarvittavat rokotukset.

Tuontikoira

Koiranpentuja tuodaan vuosittain jonkin verran ulkomailta Suomeen. Ensimmäistä koiraa etsivälle sopivan tuontikoiran löytäminen ja tuonti voi olla hieman haastavaa, sillä hyvän tuontikoiran saaminen edellyttää jonkin verran tietämystä rodusta ja luotettavan kasvattajan löytämistä.

Tuontikoiraa suunnitellessasi tarkasta kyseisen maan tuontivaatimukset Elintarviketurvallisuusvirasto Ruokaviraston internetsivuilta. Koirien maahantuonnille on asetettu tiettyjä lakisääteisiä vaatimuksia, joilla pyritään estämään vaarallisten tartuntatautien (kuten raivotauti ja ekinokokkoosi) leviäminen Suomeen. Jos koira tuodaan tuontisäädöksistä välittämättä, se joudutaan palauttamaan, laittamaan karanteeniin tai pahimmassa tapauksessa lopettamaan. Sekä loiset että tarttuvat taudit huomataan yleensä vasta koiran kotiuduttua. Ikävässä tapauksessa uusi perheenjäsen saattaa sairastuttaa perheen vanhan lemmikin, naapurin koiran tai pahimmassa tapauksessa perheen ihmisjäsenen.

Koiranvälittäjien toiminta

Koiranvälittäjät tuovat hyötymistarkoituksessa pentuja etenkin Baltian maista ja Venäjältä. Pennut voivat olla lähtöisin huonoista oloista pentutehtailijoilta, joilta välittäjä ostaa halvalla monta pentua kerralla. Pennut luovutetaan usein liian nuorena, niiden paperit saatetaan väärentää, ja pentujen alkuperä voi olla kaikkea muuta kuin ostajalle on kerrottu. Koiranvälittäjät tuovat Suomeen useimmiten kääpiökoirarotuja kuten chihuahua, ranskanbulldoggi, mopsi ja kääpiövillakoira sekä niiden sekoituksia. Pentuja kuljetetaan Suomeen sekä laittomasti että laillisesti.

Välittäjät ilmoittavat koirista usein lehtien myyntipalstoilla ja internetissä. Koirat voivat olla Suomessa kasvatettuja pentuja halvempia, mutta halpa hinta saattaa kostautua korkeina eläinlääkärikuluina. Pitkä kuljetusmatka on aina rasitus pienelle pennulle. Jos pentu on luovutettu liian nuorena, sitä ei ole rokotettu tai madotettu ja se on heikon ruokinnan takia huonokuntoinen, sen sairastumisriski on erityisen suuri. Hyvällä onnella tällaisesta pennusta saa terveen ja reippaan perheenjäsenen, mutta huonolla tuurilla pentu saattaa olla sairas jo tullessaan eikä koskaan toivu henkisesti liian aikaisesta vieroituksesta ja traumaattisesta kuljetusmatkasta.

Suomeen tuodaan myyntiin ulkomailla kasvatettuja pentuja myös laillisesti ja kunnollisilta kasvattajilta. Laillisesti tuodulta pennulta pitää löytyä aina rokotustodistukset ja tunnistusmerkintä. EU:n ulkopuolelta tuodulta pennulta täytyy löytyä myös virallinen todistus rajaeläinlääkärin tarkastuksesta.

Jos päädyt ostamaan koiran välittäjältä, tulee koiran kaupasta ehdottomasti tehdä kirjallinen sopimus, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat. Etukäteen kannattaa myös selvittää miltä koiran viralliset paperit näyttävät ja mitä rokotuksia koiralla pitää olla. Tuontikoiran ottamisessa on joka tapauksessa se huono puoli, että voi olla vaikea varmistua emän luonteesta ja pennun kasvuolojen virikkeellisyydestä.

Turvallisin vaihtoehto on hankkia koira suoraan kasvattajalta ilman välikäsiä!

Kennelit toimivat vastuullisesti

Teksti: Kennelliitto

Kuvat: Hannu Huttu