Image
koirakuvatfi_20081122_1mg_1848.jpg

Koiran atopia eli kutiseva krooninen ihosairaus

Atopialla tarkoitetaan geneettisestä taipumuksesta aiheutuvaa tulehduksellista ja kutisevaa allergista ihosairautta, jota myös kutsutaan nimellä atooppinen ihotulehdus. Atooppinen ihotulehdus on koiran yleisin ihosairaus.

Atooppisella koiralla on taipumus muodostaa vasta-aineita ympäristön allergeeneille eli ympäristössä esiintyville valkuaisaineille. Näitä ovat mm. siitepölyt ja eläimistä sekä ihmisestä irronnut hienojakoinen valkuaisainepöly, joka toimii allergeenina. Tätä pölyä syntyy mm. ihosta irronneesta hilseestä sekä muista eritteistä. Koira reagoi allergeeneihin ihollaan. Allergista silmien sidekalvontulehdusta ja nuhaa saattaa esiintyä, mutta se on harvinaista.

Atopialle alttiit rodut vaihtelevat sekä ajallisesti että paikallisesti geneettisistä ja ympäristötekijöistä johtuen. Suomessa useimmin potilaina nähdään terrierirotuja, noutajia, spanieleita, saksanpaimenkoiria, settereitä ja boksereita. Atopia on tyypillisesti nuoren aikuisen koiran sairaus ja oireet alkavat 75 % atoopikoista 6 kk – 3 vuoden iässä. Sairauden esiintulo on harvinaista enää 7 ikävuoden jälkeen.

Euroopan alueella tavallisin allergian aiheuttaja on jokaisesta kodista löytyvä pölypunkki. Seuraavaksi yleisimpiä ovat varastopunkit, joita voidaan löytää esim. huolimattomasti säilytetystä kuivaruuasta. Koira voi allergisoitua myös kodissa olevien muiden eläinten ja ihmisen hilseelle tai siitepölyille taikka ruuan valkuaisaineille. Kosketusallergia on koiralla harvinainen.

Oireet ja hoito

Atooppinen iho kutisee ja koira raapii ihonsa rikki. Turkki on hilseilevä ja huonokuntoinen sekä ohut tai jopa paikoin kalju. Niiltä alueilta, joissa kutina on voimakkainta, iho paksunee jatkuvan raapimisen ja kalvamisen seurauksena sekä tummuu. Muutokset paikallistuvat naamaan, korviin, tassuihin, jalkoihin, leukaan ja vatsan alle (kainalot ja nivuset). Joillakin koirilla jatkuva kutina aiheuttaa myös käyttäytymisen muutoksia esim. ärtyisyyttä. Jatkuva kutina on myös merkittävä pitkäkestoisen stressin aiheuttaja.

Koiran kutinan syy on selvitettävä huolellisesti. Koiran ihosta ja korvakäytävistä otetaan näytteitä, joista etsitään loisia, bakteereita ja hiivoja. Jos muuta selittävää syytä ei löydy ja koiralla on atopiaan sopivat oireet, koiralla esiintyviä allergiavasta-aineita voidaan pyrkiä määrittämään ihotestillä tai etsimällä vasta-aineita verestä. Ruoka-aine allergia selvitetään rajoitetun ruokavalion avulla, jolloin koira saa syödä vain tiettyä valkuaisainetta ja hiilihydraattia, joita koira ei ole koskaan aikaisemmin nauttinut pitkäaikaisesti.

Atooppisen koiran hoito koostuu eri hoitomuotojen yhdistelmästä, joka muotoutuu kunkin koiran ja omistajan mukaan. Näistä tärkein on allergeenialtistuksen vähentäminen eli esim. koiran ympäristön saneeraus, usein toistuvat pesut ja/tai tiukka ruokavalio. Oireiden hallitsemiseen tarvitaan usein kuitenkin myös siedätyshoitoa ja/tai lääkitystä. Hyvä hoitosuhde omistajan, eläinlääkärin ja hoidettavan koiran välillä on atopian kaltaisen parantumattoman sairauden hoidossa erittäin tärkeää.

Teksti: Nina Menna, eläinlääkäri

Kuva: Jukka Pätynen