Image
katse2_jukkapatynen_2013.jpg

Koiran nostaminen

Koiran oikea nostotapa on tärkeä, jotta koira ei pääse tippumaan ja loukkaamaan itseään. Pientä koiraa ja koiranpentua nostettaessa otetaan ensiksi toisella kädellä tukeva ote koiran takajalkojen alta.

Image
Nosta koira oikealla otteella

Toisella kädellä otetaan tukevasti kiinni koiran rinnan alta joko etujalat sormien väleissä tai tarttumalla koiraa itsestä katsottuna uloimmalla puolella olevasta etujalasta.

Koiran nostamista on hyvä harjoitella myös eläinlääkärikäyntien ja hoitotoimenpiteiden vuoksi.

Lapsen on hyvä ottaa koira syliinsä vain lattialla istuessaan, jottei vahinkoja tapahtuisi. Vilkas koiranpentu voi rimpuilla yllättävän voimakkaasti, jolloin lapsi ei ehkä jaksa pitää kiinni ja pentu pääsee irti otteesta. Lattiatasolla oltaessa ongelmilta vältytään, kun taas korkealta pudotessa pentu voi loukkaantua vakavastikin.

Iso koira nostetaan ottamalla toisella kädellä takajalkojen takaa ja toisella kädellä etujalkojen edestä kiinni, jolloin koira voidaan nostaa syliin ja tarvittaessa kantaa koiraa.

Jos koira ei suostu hyppäämään autoon, on se helpointa auttaa sinne nostamalla ensin koiran etuosa ja sen jälkeen koiran takaosa. Suurempien koirien nostoon tarvitaan kahden ihmisen apua.

Teksti: Kennelliitto

Pääkuva: Jukka Pätynen, sisältökuva Minna Tallberg