Koiran trimmaaminen

Moni koirarotu on ns. trimmattava rotu eli rodunomaiseen ulkomuotoon kuuluu turkin muotoilu saksilla, trimmauskoneella tai nyppimällä. Tyyli ja välineet riippuvat aina rodusta ja turkinlaadusta. Varmista oman koirasi trimmaustyyli aina ensin kasvattajalta.

Trimmauksen tarkoituksena on poistaa kuollut, kasvun lopettanut karva, jotta uusi karva voi kasvaa sen tilalle. Samalla edistetään koiran hyvinvointia ja terveyttä sekä muotoillaan se rodunomaisen näköiseksi.

Mikäli kuollutta karvaa ei poisteta ajoissa, kasvaa turkkiin monta kerrosta eri-ikäisiä karvoja, joista trimmatessa osa irtoaa ja osa ei. Kun kaikki kuolleet karvat voidaan nyppiä koirasta samalla kertaa, tulee uudesta karvapeitteestä siisti ja tasainen. Karvaa ei tule nyppiä irti liian aikaisin, vaan vasta kun se irtoaa helposti, koiraa satuttamatta. Liian aikaisin tehtävä nypintä on koiralle kivuliasta ja saattaa aiheuttaa karvatupen tulehduksen. Se on myös kokemuksena koiralle ikävä, eikä koira välttämättä ole jatkossa kovin yhteistyökykyinen turkinhoitoon liittyvissä toimenpiteissä.

Myös kuolleesta karvasta aiheutuneet takut voivat vaikeuttaa koiran normaalia elämää ja hankaloittaa sen liikkumista. Pahimmillaan takut huopaantuvat tiiviiksi, laattamaisiksi kerroksiksi koiran ihoa vasten, mistä saattaa seurata eläinlääkärin hoitoa vaativa ihotulehdus. Kuollut karvapeite ei myöskään lämmitä eikä suojaa koiran ihoa samalla tavoin kuin uusi.

Toiset trimmaavat myös sellaisia koiria joiden rodunomaiseen tyyliin se ei kuulu, syynä voi olla hoidon helpottaminen tai terveydelliset asiat. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että turkin ajelu trimmauskoneella saattaa muuttaa turkinlaatua, yleensä pehmeämmäksi. Turkin takaisin kasvattaminen varsinkin sellaisilla roduilla joilla on pohjavillaa, on melko haastavaa. Siinä vaiheessa, kun pohjavilla ja päällyskarva ovat samanpituisia, turkki takkuuntuu helposti.

Roduilla, joilla on kaksinkertainen karvapeite jatkuva turkin lyhyeksi trimmaaminen saattaa muuttaa koiran kehon omaa lämmönsäätelyä. Pohjavillan tarkoitus on talvella pitää lämmin ilma lähellä koiran ihoa ja kesällä päinvastoin.

Turkinlaadusta ja trimmaustyylistä myös riippuu tuleeko turkki pestä ennen vai jälkeen koiran trimmaamisen. Myös tässä asiassa kannattaa kääntyä kasvattajan puoleen. Jos koiraa käytetään trimmaamossa, kannattaa asia tarkistaa hoitoa varattaessa. On myös hyvä muistaa, että vaikka koira käytettäisiin säännöllisesti trimmaajalla, tulee hoidon opettaminen tehdä kotona. Myös takkujen avaaminen tehdään kotona eli trimmaamoon viedään takuton koira. Näin käynti on miellyttävä sekä trimmaajalle että trimmattavalle koiralle.

Nyppiminen

Nyppiminen tapahtuu yleensä sormin tai tylsää trimmausveistä apuna käyttäen. Tarkoituksena on irrottaa karva kokonaan, juurta myöden eikä katkaista sitä. Nyppiminen tapahtuu aina karvan kasvusuuntaan. Etusormen ja peukalon väliin otetaan muutama karva kerrallaan. Niistä pidetään tiukasti kiinni ja nyppäistään nopealla, terävällä liikkeellä, jotta karva irtoaa juuresta, ei sormista. Samalla pidetään toisella kädellä koiran iho tiukkana, jolloin karva irtoaa helpommin.

Trimmattavaa koiraa ei pestä ennen nyppimistä, koska pesemättömästä karvasta saa tukevamman otteen sormilla kuin juuri pestystä. Sormien otetta liukkaasta karvasta voi parantaa käyttämällä apuna kumisia sormisuojia, liitujauhoa tai muuta vastaavaa.  Nypittäviä alueita koirassa ovat yleensä koko selän alue, kyljet, niska ja reisien ulkopinnat, mutta tässä on myös rotukohtaisia eroja.

Nyppimisen jälkeen koiralle jää yleensä pohjavilla ja mahdollinen alle kasvanut uuden päällyskarvan sänki.  Jotkut rodut voidaan trimmata kokonaan nyppimällä, kun taas joillain ajellaan esim. kaula ja takapuoli trimmauskoneella. Lisäksi koiran päätä, vatsalinjaa ja tassuja saatetaan siistiä saksin, jotta siitä saadaan rodunomaisen näköinen.

Uusi karva kasvaa niin sanottuun näyttelykuntoon n. 6–12 viikossa, rodusta ja karvanlaadusta riippuen. Trimmaus tehdään koiralle n. 2–4 kertaa vuodessa ja niiden välissä tehdään mahdolliset siistimiset rotukohtaiset erot huomioon ottaen. Oikein hoidettu ja siistitty turkki helpottaa myös koiran puhtaanapitoa arkielämässä.

Nyppimisessä on tärkeää opetella oikea tekniikka, jotta trimmauksesta ei tule kivuliasta koiralle. Parhaiten rodunomaisessa trimmaamisessa osaavat neuvoa ko. rodun kasvattajat sekä rotuyhdistykset, jotka järjestävät usein myös trimmauskursseja jäsenilleen.

Teksti: Miia Wikström ja Kennelliitto

Pääkuva: Hannu Huttu