Image
121--Veera_ja_Sven.jpg

Fieldspanieli

Käyttötarkoitus

Fieldspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira. Ihanteellinen erityisesti metsästettäessä vaikeakulkuisessa maastossa, fieldien kanssa metsästetään niin vesi- kuin kanalintujakin. Sopii kumppaniksi sekä maaseudulle että kaupunkiin. Fieldspanieli on monipuolinen harrastuskoira, ja metsästyksen lisäksi niiden kanssa harrastetaankin erityisesti mejää, mutta myös mm. rally-tokoa, tokoa, nose workia sekä näyttelyitä. Fieldi tykkää käyttää nenäänsä, joten kaikki hajutyöskentely on sille mieleistä. Useimmat yksilöt ovat kohtuullisen helppoja motivoitavia herkkujen avulla.

Luonne ja käyttäytyminen

Poikkeuksellisen kuuliainen, toimelias, herkkä ja itsenäinen. Rotu on yleensä sosiaalinen, joskus hiukan pidättyväinen, mutta se ei saisi koskaan olla arka tai aggressiivinen. Fieldspanieli kiintyy vahvasti omistajaansa. Pennusta asti tapahtuva sosiaalistaminen on tärkeää.

Aikuinen fieldi on rauhallinen, mutta vaatii päivittäisen perusliikunnan ja sopii myös laumaeläimeksi. Se on kuitenkin toimelias koira, jonka kanssa voi tehdä monenlaisia asioita, ja fieldit yleensä rakastavatkin touhuta oman ihmisen kanssa. Rodun edustajat tulevat yleensä hyvin toimeen muiden koirien kanssa, joten se sopii myös hyvin elämään isommassakin koiralaumassa. Yleensä fieldi tervehtii muita koiria iloisesti hännän heilautuksin.

Fieldspanieli syttyy helposti riistaan. Se on tasapainoinen, jalo ja ryhdikäs metsästysspanieli. Rakenteeltaan toiminnallinen ja kestävä.

Yleisimmät asiat terveydestä

Fieldspanieli on pääasiassa terve rotu. Satunnaisesti rodussa on ongelmia silmien ja korvien kanssa, ja jonkun verran allergioita. Pääosin viralliset terveystutkimustulokset ovat erittäin hyviä. Eri sairauksia tavataan yksittäisenä, mutta mitään sairautta ei voida sanoa fieldspanielille tyypilliseksi sairaudeksi.

Turkinhoito

Fieldspanielin turkki ei ole yhtä runsas kuin muilla spanieliroduilla, mutta yksilöllisiä vaihteluita löytyy. Sillä on spanielille tyypilliset pitkät korvakarvat ja koristekarvaa jalkojen takaosissa sekä vatsan alla. Rodun turkki on kokonaisuutena helppohoitoinen, mutta se kuitenkin vaatii trimmausta useamman kerran vuodessa sekä kotona harjausta viikoittain sekä pesua tarvittaessa.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Fieldspanieli otetaan ensisijaisesti perheenjäseneksi. Se voi olla kesällä lyhyitä aikoja tarhassa, mutta ei sovellu ulkokoiraksi. Fieldit nauttivat omistajansa kanssa yhteisestä ajasta ja harrastuksista. Fieldspanieli ei aktiivisuutensa vuoksi sovi pelkäksi sohvankoristeeksi, vaan tarvitsee aktiiviteettejä. Rotu soveltuu asumaan niin kaupunkiin kuin maallekin.

Muuta

Historia: Lintukoirat, jotka koulutetaan etsimään riistaa ja/tai noutamaan saaliin ja haavakot, ovat osa hyvin vanhaa perinnettä erityisesti Isossa-Britanniassa. Fieldspanieli kuuluu ylösajaviin spanieleihin, joita kutsuttiin aiemmin maaspanieleiksi (land spaniels), vaikkakin spanielit pystyvät samaan tehtävään kuin noutajat. Fieldspanieli on tulosta 1800-luvun lopulla suoritetusta risteytyksestä silloisen Sussex Springer -rodun ja cockerspanielin välillä. Rotu lähes katosi kahdesti, ensin 1900-luvun alussa, kun muotivillitykset lähes tuhosivat sen, ja toisen kerran 1950-luvulla, jolloin se oli niin vähälukuinen, että The Kennel Club poisti siltä mahdollisuuden valionarvoon. Mahdollisuus valionarvoon palautettiin 1969 rodun kasvattajien työskenneltyä määrätietoisesti rodun säilyttämiseksi. Fiedspanieli ei edelleenkään ole nykyisen mittapuun mukaan suosittu rotu, mutta se on mitä mainioin kumppani.

Teksti ja kuvat: Fieldspanielit ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus