Käyttötarkoitus

Palveluskoira, seurakoira, harrastuskoira, vahtikoira

Luonne ja käyttäytyminen

Suurin osa hovawarteista on perheeseensä ja omistajaansa vahvasti kiintyviä ja heitä suojelevia ja omaa aluetta vartioivia. Perusluonne on avoin, ystävällinen ja luoksepäästävä, mutta pidättyväisiäkin on. Useimmat hovawartit ovat vilkkaita ja rohkeita. Saalis- ja metsästysvietti vaihteleva, terävyys on yleensä pieni. Hovawart on nopea oppimaan ja tottelevainen, kuitenkin niin, että motivaation ja motivoinnin on oltava kohdillaan.

Yleisimmät asiat terveydestä

Hovawart on varsin terve rotu. Yleisimmät perinnölliset viat ovat kilpirauhasen vajaatoiminta ja nuoruusiän kasvuhäiriöt, joita liian voimaperäinen ruokinta saattaa edesauttaa. Molempia esiintyy alle 5 prosentilla rodun yksilöitä.

Turkinhoito

Helppoa, harjaus silloin tällöin ja pesu tarvittaessa riittää.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Hovawart sopii hyvin monenlaisille ihmisille, liikunnallisille, ulkona viihtyville, turvaa ja vahtia tarvitseville, lapsiperheelle tai sinkulle. Hovawart sopii myös palveluskoiraharrastajalle ja/tai näyttelyistä kiinnostuneelle ja sen kanssa voi harrastaa varsin monipuolisesti koiraurheilun eri lajeja. Hovawartin omistajan on hyvä luontaisesti osata huolehtia pennun tapakasvatuksesta sekä perhelauman sisäisestä harmoniasta ja järjestyksestä.

Muuta

Hovawart on suora ja rehtiluonteinen, aito kunnon kokoinen ja miellyttävän näköinen koira!

Teksti: Suomen Hovawart ry, kuvat: Katariina Suomi

Koko

Seurallisuus

Liikunnallisuus

Turkin vaativuus

Saatavilla olevat pentueet

Tällä hetkellä Kennelliiton pentulistalla ei ole tämän rodun pentueita. Ota yhteyttä rotuyhdistyksen pentuvälitykseen.