Kääpiöbullterrieri tunnettiin rotuna jo 1800-luvun alussa kotimaassaan Isossa-Britanniassa. Rotu syntyi normaalikokoisen bullterrierin ja vanhan, alle viisikiloisen toybullterrierin risteytyksestä. Tätä pienikokoista bullterrieriä ei käytetty koiratappeluissa eikä metsästyksessä, vaan seurakoirana ja rottien hävittäjänä. Tämä terrierin sisukkuus ja peräänantamattomuus on nähtävissä tämän päivän kääpiöbullterriereissä.
Nykyään kääpiöbullterrieri on moneen koiraharrastukseen sopiva seurakoira.
Kääpiöbullterrieri on aktiivinen, vahva, rohkea ja päättäväinen koira jonka opetus on aloitettava pienestä pitäen ja varhainen sosiaalistaminen on välttämätöntä. ”Minibulli”, joksi kääpiöbullterrieriä myös kutsutaan, on älykäs, utelias, terävä ja itsenäinen. Kääpiöbullterrieri oppii nopeasti ja muistaa oppimansa, mutta aktiivisena koirana saattaa toimia omapäisesti vaatien kouluttajaltaan kärsivällisyyttä. Napakka ja varma ote kera lempeän äänen, sekä paljon kärsivällisyyttä ja huumorintajua on menetelmä, jolla pidät kääpiöbullterrierisi huomion kohdistettuna itseesi.
Energisenä koirana kääpiöbullterrieri kaipaa virikkeitä. Oikein kasvatettuna siitä saa loistavan koirakaverin, joka on avoin, rohkea ja ystävällinen. Kääpiöbullterrieri sopii myös lapsiperheeseen, mutta kääpiö- etuliite on harhaanjohtava siinä, ettei mistään pikkukoirasta ei ole kyse, vaan rakenteeltaan vahvasta ja määrätietoisesta koirasta.
Aktiivisuudessa voi olla huomattavia eroja yksilöiden välillä, sillä siinä missä toinen kääpiöbullterrieri tuntuu jaksavan touhuta loputtomiin, toinen tyytyy ennemmin makoilemaan rauhallisesti ja ottamaan rennosti. Ylimääräinen energia ja turhautuneisuus voi purkautua myös ikävällä tavalla sen tuhotessa paikkoja ja pureskellen esineitä ja tavaroita. Esineet voivat nieltynä aiheuttaa suolitukoksia, joihin eläinlääkärin tekemän vierasesineleikkaus on ainoa vaihtoehto.
Kääpiöbullterrierin sisu tulee näkyviin, jos muut koirat haastavat sitä sillä kuumentuessaan se on peräänantamaton. Kääpiöbullterrieri on suhteellisen ilmeetön koira ja tämä aiheuttaakin ongelmia niin muille koirille kuin omistajille havaita milloin sen käytös menee yli ja milloin siihen on puututtava.
Vieraita ihmisiä kohtaan kääpiöbullterrierit ovat pääosin avoimia ja ystävällisiä, joskin tervehtiminen voi olla hyvin riehakkaan innostunutta.
Kääpiöbullterriereihin mahdollisesti vaikuttavia terveysongelmia ovat polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio, munuais- ja sydänongelmat, linssiluksaatio (PLL Primaarinen linssiluksaatio), sinkin imeytymishäiriö (LAD Letaali akrodermatiitti), kurkunpään halvaus (LP Laryngeal paralysis ), kuurous, iho-ongelmat ja purentaviat. PLL & LAD & LP voidaan geenitestata jo pentuiässä. Myös kuurous tulee ilmi pentuna tehtävässä BAER (kuulo)-testissä. Vaadi siis aina nähdä kasvattajalta pentueen vanhempien terveystulokset ja kysy myös pentueen geenitestien ja BAER-testin perään.
Kääpiöbullterrieri ei vaadi paljon turkinhoitoa. Harjaus pehmeällä harjalla tai sualla kerran viikossa riittää. Karvanlähdön aikaan tehokkaampi harjaaminen ja turkinpesu nopeuttaa turkin uusiutumista. Rodun vahvat ja nopeasti kasvavat kynnet tulee leikata säännöllisesti kynsileikkurilla tai hiomakoneella.
Kääpiöbullterrieri sopii lemmikiksi määrätietoiselle ja päättäväiselle ihmiselle, joka haluaa haastavan mutta erittäin ihmisrakkaan ja omalaatuisen koiran kumppanikseen. Kääpiöbullterrieri tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja tapakasvatusta tullakseen yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi.
Kääpiöbullterrieri on varsinkin nuorena aktiivinen ja energinen ja vaatii omistajaltaan aikaa ja sitoutumista koiran aktivoimiseksi, jotta epätoivotulta käyttäytymiseltä vältytään.
Kääpiöbullterrieri ei ole kaikille sopiva rotu, vaan vaatii omistajaltaan vastuullisuutta, jämäkkyyttä, rodun tuntemusta ja halua vähintään tapakouluttaa koiransa. Kääpiöbullterrieri soveltuu monenlaiseen harrastustoimintaan, vaikkakin itsenäisenä ja hieman vaikeammin motivoitavana rotuna se ei välttämättä ole kilpailuhenkisen omistajan ykkösvalinta.
Teksti ja kuvat: Suomen Kääpiöbullterrierit ry