Image
29--kleinspitz9.jpg

Kleinspitz

21 pentua

Käyttötarkoitus

Kleinspitzit kuuluvat "saksanpystykorvaperheeseen", johon kuuluu 5 eri kokoversiota. Kleinspitz on niistä toiseksi pienin, säkä 26 cm, 3 cm poikkeama molempiin suuntiin. Nämä pienet saksalaiset pystykorvat ovat olleet hälyttäviä pihavahteja.

Yleisimmät asiat terveydestä

Kleinspitz on perusterve, pitkäikäinen rotu. Yleisin vaiva takapolvien patellaluksaatio, kuitenkin yleensä lieväasteisena. Muutama silmäsairaustapaus on diagnosoitu, ja yksittäisiä epilepsiatapauksia myös.

Luonne ja käyttäytyminen

Rotu on luonteeltaan hyvin vilkas ja älykäs. Ne myös kiintyvät syvästi omistajaansa.  Kleinspitz on helposti koulutettavissa, älykäs, yhteistyö- ja kontaktinhaluinen.  Rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan jotkut yksilöt ovat herkkähaukkuisia. Kleinspitz ei vaadi omistajaltaan suunnatonta kuntoiluintoa, vaikkakin se jaksaa innostuneesti mukana lenkillä. Koira pysyy omassa pihassa, eikä sillä ole metsästysviettiä. Kleinspitz  tulee hyvin toimeen ihmisten ja toisten koirien sekä kotieläinten kanssa. Sopeutuvaisena rotuna se on helppo ottaa mukaan kaikkialle. Kleinspitz soveltuu myös lapsiperheisiin, kunhan lapset opetetaan käsittelemään koiraa jo pennusta lähtien oikein.

Turkinhoito

Kaksinkertainen karva, joka muodostuu jäykähköstä peitinkarvasta ja pehmeästä, tiheästä pohjavillasta.  Kleinspitzin tuuhea ja runsas turkki ei näyttävyydestään huolimatta tarvitse mitään erityistoimenpiteitä. Koira harjataan säännöllisesti luonnonharjasharjalla vastakarvaan, jolloin turkki jää pöyheästi pystyyn. Karvanlähdön aikaan on syytä irroittaa harjaamalla kaikki irtonainen karva pois. Uroksilla karvanlähtö on vuosittain, nartuilla hieman useammin .  Pesua kleinspitzin turkki vaatii vain ennen näyttelyä tarvittaessa tai koiran liattua itsensä. Kleinspitz ei ole trimmattava rotu, ja näyttelyihin siltä siistitään ainoastaan tassut sekä mahdollisesti hapsottavat korvakarvat. 

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Kleinspitz sopii ihmiselle, jolla on aikaa koiralle. Kleinspitz ei viihdy yksin, eikä eristettynä. Koira rakastaa ulkoilua, lenkkeilyä ja kaikenlaista touhuilua oman perheen kesken. Se seuraa koko ajan perässä ja osallistuu kaikkeen. Tämän rodun koiraa ei voi sulkea tarhaan yksin elämään. Rotu soveltuu  myös erilaisiin harrastuksiin esim. agility ja rallytoko .

Muuta

Kleinspitzeissä on eri värejä, näyttelyissä ne arvostellaan värien mukaan; mustat&ruskeat, sitten kaikki muut värit ja valkoiset vielä omana roturyhmänään. Suomessa kleinspitzkasvatus on erittäin korkeatasoista.

Teksti ja kuvat: Pienpystykorvat ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus

Saatavilla olevat pentueet

saksanpystykorva, kleinspitz, musta ja ruskea

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
BERNOBAN Törn Kaisa Savonlinna 2 urosta 02.10.2025 20.11.2025 1600 €
LECIBSIN Kuusisto Jukka Hämeenkyrö 1 uros, 1 naaras 21.09.2025 09.11.2025 1600 €
LECIBSIN Kuusisto Jukka Hämeenkyrö 2 urosta, 3 naarasta 31.10.2025 19.12.2025 1600 €
Yhteensä: 3 pentuetta 9 pentua

saksanpystykorva, kleinspitz, muut värit

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
ESWOOD Norrena Nanna Mustasaari 1 uros 24.09.2025 15.11.2025 1600 €
PIENENPOLUN Lappalainen Kirsi Laukaa 1 uros 16.09.2025 11.11.2025 1600 €
PIENENPOLUN Lappalainen Kirsi Laukaa 1 uros, 1 naaras 16.09.2025 11.11.2025 1600 €
PAKKASPEIKON Karhula Tanja Kannus 3 urosta 14.11.2025 02.01.2026 1600 €
TUOMIMETSÄN Kasanen Ida-Maria Leppävirta 3 urosta 15.11.2025 10.01.2026 1600 €
Yhteensä: 5 pentuetta 10 pentua

saksanpystykorva, kleinspitz, valkoinen

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
LECIBSIN Kuusisto Jukka Hämeenkyrö 3 naarasta 16.09.2025 04.11.2025 1600 €
BERNOBAN Törn Kaisa Savonlinna 1 uros 02.10.2025 20.11.2025 1600 €
Yhteensä: 2 pentuetta 4 pentua