Image
musta_briardi_juoksee.jpg

Brienpaimenkoira, briardi

Käyttötarkoitus

Briardi on ranskalainen rotu, jonka varhaishistoriasta kerrotaan erilaisia tarinoita. Suuresti briardia muistuttava koira on kuvattuna 700-luvulta peräisin olevassa seinävaatteessa Kaarle Suuren vierellä ja Napoleonilla tiedetään myös olleen briardeja vahtikoirina. Virallisesti briardi erotettiin omaksi rodukseen Ranskassa vuonna 1883, jolloin erotettiin ranskalaisten paimenkoirien nimellä esiintyneet koirat kahdeksi roduksi: Berger de Brie eli briardi ja Berger de Beauce eli beauceron.

Suomeen ensimmäiset briardit tuotiin 1970-luvulla, jonka jälkeen rekisteröintimäärät kasvoivat tasaisesti vuoteen 1994 asti. Sittemmin rekisteröintimäärät ovat laskeneet ja nykyään rekisteröidään vuosittain reilut 50 yksilöä ja kantamme muodostaa noin 800 koiraa.

Briardi on paimenkoira, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut lammaslaumojen kuljetus ja vartiointi. Briardia nähdään enää harvoin alkuperäisessä työssään edes kotimaassaan. Ranskassa briardin käyttöominaisuuksia kuitenkin varjellaan paimennustaipumustestien sekä jalostustarkastustapahtumissa järjestettyjen luonnetestien avulla. Briardin tehtävät ovat historiassa vaihdelleet maittain aina sotilas-, vartio- ja poliisitehtävistä opas- tai laviinikoirana toimimiseen. Tänä päivänä briardi on monipuolinen harrastuskoirana sekä uskollisena perhekoirana.

Luonne ja käyttäytyminen

Luonteeltaan briardi on vilkas ja toiminnanhaluinen. Se on myös koira, joka tarvitsee määrätietoisen tapakasvatuksen, jotta jokapäiväinen elämä koiran kanssa olisi mutkatonta.

Yleisimmät asiat terveydestä

Perinnöllisistä sairauksista yleisin on lonkkaniveldysplasia. Myös vatsalaukun kiertymää ja autoimmuunisairauksia esiintyy rodussa. Silmäpeilauksessa ilmeneviä silmäsairauksia rodulla ei ole juurikaan esiintynyt.

Turkinhoito

Turkin tulee olla taipuisaa, pitkää ja karheaa (vuohen karvaa muistuttavaa), ja siinä on jonkin verran pohjavillaa. Turkki vaatii säännöllistä kampaamista ja harjaamista, jotta se ei takkuunnu.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Briardi on erinomainen harrastuskoira, joka ruumiinrakenteensa ja luonteensa puolesta sopii monenlaiseen harrastamiseen. Briardi on palveluskoirarotu ja sillä on oikeudet kilpailla kaikissa palveluskoiralajeissa. Briardi viihtyy parhaiten laumansa parissa ja paimenkoirille tyypilliseen tapaan briardi nauttii työskentelystä ohjaajalleen. Sen vuoksi se ei sovellu tarhakoiraksi. Briardi sopeutuu myös tavalliseen perhe-elämään edellyttäen, että sillä on reilu ja vahva johtaja. Tiukkapipon ei kannata briardia itselleen kilpailukoiraksi valita. Briardi sopii ihmiselle, jonka ei tarvitse päteä koiransa avulla, vaan joka on pikemminkin huumorintajuinen oman tiensä kulkija.

Teksti ja kuvat: Suomen Briard ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus