Image
n3d33833.jpg

Espanjanvesikoira

2 pentua

Käyttötarkoitus

Espanjanvesikoira on erittäin monipuolinen työ- ja harrastuskoira, jolla on monen roturyhmän ominaisuuksia. Rotua käytetään edelleen sen kotimaassa Espanjassa maatalojen monitoimikoirana; hälyttävänä vahtikoirana, paimennuksessa, lintujen metsästyksessä sekä kalastajien apurina. Kotimaassaan rotua käytetään myös erilaisissa virkatehtävissä viranomaisten apuna. Elokuussa 2020 aloitti Britanniassa ensimmäinen espanjanvesikoira poliisin huumekoirana. Näin monipuolinen koira on taitavan koiranomistajan ohjaamana erittäin muokkautuva, ja soveltuu lähes kaikkiin koiraharrastuksiin.

Yleisimmät asiat terveydestä

Espanjanvesikoira on PEVISA-rotu ja jalostukseen käytettäviltä koirilta on PEVISA-sääntöjen mukaan otettava lonkka- ja kyynärkuvat ja niille on tehtävä virallinen silmätarkastus. Lisäksi monet kasvattajat otattavat jalostukseen käytettävistä koirista kilpirauhasverikokeet sekä erilaisia geenitestejä. Rodulla esiintyy jonkin verran sairauksia. Pääsääntöisesti luusto- ja silmäsairauksia, sekä autoimmuunisairauksia.

Rodussa esiintyy synnynnäistä töpöhäntäisyyttä. Koiria jalostettaessa on huomioitava, että Suomessa ei saa yhdistää kahta töpöhäntäistä koiraa keskenään.

Luonne ja käyttäytyminen

Espanjanvesikoira on vahtiominaisuutensa vuoksi perusluonteeltaan epäluuloinen. Positiiviseen mallintamiseen pohjautuvalla sosiaalistamisella sekä oikea-aikaisella palkitsemisella se on muokattavissa sosiaaliseksi. 

Espanjanvesikoiran älykkyys asettaa haasteita sen kasvattamiseen. Omistajalta vaaditaan tilanteiden ennakointikykyä ja perehtymistä espanjanvesikoiran tapaan havainnoida ja tulkita ympäristöään pääsääntöisesti näköaistin kautta. Ilman vahvaa ohjausta espanjanvesikoira saattaa arjessa ilmentää paimennus- tai vahtiviettiään ei-toivotuilla tavoilla. Rodulla voi ilmetä myös riistaviettiä. 

Espanjanvesikoira lukee erityisen taitavasti omistajiensa tunteita ja eleitä ja ottaa voimakkaasti mallia omasta perheestään. Siitä tulee omistajiensa oloinen koira, sekä hyvässä että pahassa. Määrätietoisella, oikea-aikaisella ja osaavalla ohjaamisella koirasta tulee mukava ja monipuolinen työkoira tai harrastuskaveri.

Turkinhoito

Espanjanvesikoiran turkki on kihara ja pidempänä sen kuuluisi muodostaa selkeästi villavaa kiharaa tai rastoja/nyörejä. Turkin laatu karheutuu iän myötä, mikä helpottaa turkin pitämistä avoimena. Jos turkki vanuttuu tai laatoittuu se on ajettava alas. 

Turkki ajetaan tarpeen mukaan, useimmiten 2-4 kertaa vuodessa lyhyeksi. Näyttelykoiran turkki on usein pidempi. Pidempää turkkia hoidetaan erottelemalla karvanippuja tai rastoja sormin, jotta iho saa ilmaa. Tätä voi joutua tekemään päivittäin. Turkkia ei harjata eikä kammata. Turkin voi lyhentää joko koneella tai saksilla leikaten. Lyhyenä turkki on hyvin helppohoitoinen. Kuitenkin vähääkään pidempänä sitä on hoidettava säännöllisesti koiran hyvinvoinnin takaamiseksi. Pitkään villavaan kiharaan tarttuu metsästä paljon roskia, jotka on käsin nypittävä turkista.

Vaikka espanjanvesikoiran turkista ei lähde karvaa, se voi silti allergisoida.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Espanjanvesikoira sopii avoimelle, sosiaaliselle, positiiviselle ja tasapainoiselle ihmiselle. Ihmiselle, jolla on hyvä ja nopea havainnointikyky ja kyky tulkita koiran käytöstä oikein. Espanjanvesikoira toimii tulkintojensa perusteella vauhdikkaasti, joten ihmisenkin tulee kyetä reagoimaan koiran käytökseen nopeasti.

Ohjaajalla on oltava kyky vahvistaa oikea-aikaisesti toivottuja käyttäytymismalleja sekä sammuttaa koiran ei-toivotut käyttäytymismallit. Espanjanvesikoiran kasvatuksessa ja koulutuksessa on oltava vahva, mutta oikeudenmukainen kasvatuksellinen ote. 

Rotu ei pääsääntöisesti sovi omistajansa ensimmäiseksi koiraksi, ellei omistaja huolellisesti perehdy koiran ohjaamiseen, kotikasvatukseen ja kouluttamiseen sen ensimmäisten vuosien ajan. Älykkäänä ja energisenä rotuna espanjanvesikoira tarvitsee pentukoulutusten lisäksi itselleen runsaasti aivotyötä. Tämä rotu on parhaimmillaan harrastuksissa, tehtävissä ja erilaisten aktiviteettien parissa.

Teksti: Vesikoirat ry, kuvat: Sami Osenius

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus

Saatavilla olevat pentueet

espanjanvesikoira

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
TASSUTAIKURIN VAINIKKA ELINA HAUSJÄRVI 1 uros, 1 naaras 21.07.2024 08.09.2024 2000 €
Yhteensä: 1 pentue 2 pentua