Image
377--chihu--main.JPG

Chihuahua, lyhyt- ja pitkäkarvainen

22 pentua

Käyttötarkoitus

Seurakoira.

Luonne ja käyttäytyminen

Chihuahua on valpas, eloisa, hyvin rohkea, seurallinen ja aina valmis rapsutuksiin. Se on kuitenkin KOIRA ja täytyy muistaa, että sitä tulee kohdella koirana, eikä leluna tai lapsen korvikkeena. Chihuahua tarvitsee kunnollisen tapakasvatuksen.

Yleisimmät asiat terveydestä

Chihuahua on rotuna suhteellisen terve. Suurimmat ongelmat jokapäiväisessä elämässä aiheutuvat runsaasta hammaskiven muodostuksesta, jota voi itse pitkälle ehkäistä harjaa koiran hampaat päivittäin sekä antaa koiralle kunnollista pureskeltavaa. Rodulla esiintyy jonkin verran polvilumpion sijoiltaanmenoa (patella luksaatio). Muista mahdollisista sairauksista löytää tietoa rotuyhdistyksen sivuilta.

Turkinhoito

Chihuahuaa on kahta eri turkinlaatua, lyhyt- ja pitkäkarvaista. Lyhyen turkinhoito on helppoa, pesu ja kuivaus tarvittaessa ja karvanlähdön aikaan pesu sekä karstalla harjaus. Pitkäkarvaisella on hapsut korvissa, hännässä, rinnassa ja ns. housut, joita on hyvä harjata vähintään kerran viikossa, jotta takuilta vältytään, sekä pesu ja kuivaus tarvittaessa.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Chihuahua sopii hyvin kaupunkikoiraksi. Pienen kokonsa vuoksi se on myös helppo ottaa mukaan matkalle. Chihuahua ei kuitenkaan välttämättä ole parhain valinta ensimmäistä koiraa hankkivalle, mikä kannattaa huomioida rotua miettiessä. Vaikka rotu on pienikokoinen, on se aktiivinen ja kaipaa päivittäin pidemmän lenkin vaihtelevassa maastossa. Säännöllinen liikunta ja ulkoilu ovat tärkeitä koiran henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille.

Chihuahua on myös leikkisä rotu, jota useimmiten on helppo motivoida ruualla. Sen kanssa voi kokeilla erilaisia harrastuslajeja, kuten agilitya, jälkeä, tokoa, jne. mutta voimaa ja kokoa vaativiin lajeihin siitä ei harrastuskaveria saa.

Chihuahua voi sopia varauksella myös lapsiperheisiin, mutta perheen pienimpiä lapsia ei tule jättää chihuahuan kanssa valvomatta keskenään. Chihuahua on yhtä lailla aktiivisen ihmisen koira kuin ihmisen, joka haluaa kaverin kotiin. Tulee kuitenkin muistaa, että myös kotikoira tarvitsee aktivointia, jotta se ei keksi itselleen ”korvaavaa tekemistä” tai kehitä käytöshäiriöitä.

Teksti ja kuvat: Chihuahua ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus

Saatavilla olevat pentueet

chihuahua, lyhytkarvainen

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
LEY LINE VUORI NINA HELSINKI 1 naaras 10.03.2023 12.05.2023 2000 €
TE-BIIT'S AHLBERG KRISTIINA KUOPIO 1 naaras 13.04.2023 01.06.2023 1100 €
LYNCH MOB'S MAKHANOVA MIRA KAJAANI 2 urosta 20.04.2023 29.06.2023 1800 €
LYNCH MOB'S MAKHANOVA MIRA KAJAANI 6 urosta 06.05.2023 14.07.2023 1900 €
Yhteensä: 4 pentuetta 10 pentua

chihuahua, pitkäkarvainen

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
EI KENNELNIMEÄ BUTUSOVA ELENA VANTAA 1 uros 21.03.2023 13.05.2023 2000 €
PETOPOJAN VALTONEN VIRVE LIETO AS 1 uros, 1 naaras 17.03.2023 18.05.2023 1900 €
WILD TAIL'S HAAPALAINEN NINA JOANNE SALO 3 urosta 17.03.2023 05.05.2023 2300 €
SAMLET PELTTARI TARJA TURKU 1 naaras 31.03.2023 02.06.2023 2000 €
NICORET'S JÄÄSKELÄINEN SARI RIIHIMÄKI 1 uros, 1 naaras 11.03.2023 12.05.2023 1900 €
CHERRY DALE RUOTSALAINEN KIRSI SIIKAJÄRVI 2 naarasta 15.03.2023 03.05.2023 2000 €
TEAKWAY'S LITJA KIRSI ESPOO 1 uros 05.04.2023 09.06.2023 2200 €
Yhteensä: 7 pentuetta 12 pentua