Image
havannankoira.jpg

Havannankoira, bichon havanais

10 pentua

Käyttötarkoitus

Havannankoira eli bichon havanais on pieni ja iloinen seurakoira, jolle oman perheen läheisyys on hyvin tärkeää. Se ei siis missään tapauksessa sovellu tarhakoiraksi.

Luonne ja käyttäytyminen

Ketteränä ja varsin aktiivisena koirana, jolla on paljon toiminnallista älykkyyttä, havannankoira saattaa myös koetella omistajansa huumorintajua. Kyky nauraa tällaisen pikkuklovnin tempuille on varsin tarpeellinen piirre havannankoiran omistajalle.

Valppautensa ansiosta havannankoira yleensä ilmoittaa vieraiden saapumisesta innokkaalla haukkumisella, mutta kunhan vieraat on tervehditty, on yleensä myös haukkumiset haukuttu. Joillakin herkkähaukkuisilla havannankoirilla vieraista varoittaminen saattaa kuitenkin mennä liiallisuuksiin niin, että koira pihassa ollessaan kokee velvollisuudekseen hälyttää aina, kun joku kulkee ohi. Melko harvalle havannankoiralle siis tarvitsee opettaa vieraista varoittamista, useimmiten tätä piirrettä kannattaa paremminkin jo pennusta asti hillitä.

Helpon koulutettavuutensa ansiosta havannankoiran kanssa voi näyttelyiden lisäksi harrastaa vaikkapa agilityä, koiratanssia, tokoa, raunioita jne. Erilaisten temppujen opettelu on tästä pienestä veijarista hauskaa, ja tempun opittuaan se usein haluaa näyttää osaamistaan. Havannankoira on myös yleensä erittäin sosiaalinen ja se tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Havannankoiran laumassa sopu säilyy yleensä hyvin, kuuluipa siihen sitten esim. vaikkapa kissoja, kaneja tai muita koiria.
Yleisimmät asiat terveydestä

Yleisimpiä terveysongelmia havannankoirilla ovat polven patellaluksaatio ja kaihi, joiden osalta rotu kuuluu PEVISA:an. Rodussa on tavattu myös jonkin verran mm. allergioita, SA-tautia (ihosairaus) ja purentavirheitä. Pennun hankintaa harkitessaan kannattaakin tutustua rodun jalostuksentavoiteohjelmaan, josta löytyy tietoa rodussa löytyneistä sairauksista ja vioista.

Turkinhoito

Havannankoiran pitkä, kaunis turkki vaatii paljon huolellista hoitoa, joten havannankoiran omistajan kannattaa varautua viikoittaiseen turkinhoitoon. Säännöllisellä kampaamisella, pesulla ja föönaamisella turkki pysyy kauniina ja takuttomana ja sitä kautta koirakin voi hyvin. Kunhan turkinhoidosta tekee heti koiran pentuajasta asti säännöllisen rutiinin niin itselleen kuin koirallekin, hoitotoimet sujuvat yleensä ongelmitta.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Havannankoira on innoissaan viedessään oman ihmisensä lenkille tai vaikka sienestämään, mutta yhtä hyvin se viihtyy myös eläkeläisen seurana tai lasten leikkikaverina. Hankkiessasi havannankoiran varaudu siihen, että niitä saattaa löytyä taloudestasi myöhemmin useampikin kuin yksi.

Teksti: Havannalaiset ry

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus

Saatavilla olevat pentueet

havannankoira

Kennel Kasvattaja(t) Kotipaikka Pennut Syntynyt Luovutus Hinta Rotuyhdistys
MÄNTYHAVUN MÄNNISTÖ KAIJA HÄRMÄ 1 uros 29.01.2024 06.04.2024 2200 €
SANILLAN CAN SANNA KRISTIINA KAARO 1 naaras 20.01.2024 28.03.2024 2000 €
KUUSIVIRTA GRANSTRÖM GÖTA 1 uros, 1 naaras 03.03.2024 21.04.2024 2200 €
GLORY LILY'S RANTA LAURA IKKELÄJÄRVI 2 urosta, 4 naarasta 08.03.2024 26.04.2024 2000 €
Yhteensä: 4 pentuetta 10 pentua